Adoptioinfo

Vaikka adoptio ei kuulukaan ensisijaiseen toiminta-ajatukseemme, olemme tulleet huomaamaan, että se on kuitenkin mahdollisuus joillekin koirille. Yhden koiran adoptio muuttaa kahden koiran elämän, sillä näin tarhalle tulee tila uudelle kadun kasvatille. Adoptoitavat koirat tulevat suoraan koiratarhalta tai kotihoidosta Suomesta, jonne koirat on tuotu tarhalta toipumaan ja oppimaan uuden elämäntyylin vaatimia asioita.

heartsSuurimmalle osalle tarhakoirista sellaiset käsitteet kuin koti ja oma ihminen ovat aivan uusia. Koira kiintyy nopeasti ja osaa todella arvostaa kodin tarjoamaa turvallisuutta ja uusia ihmisiään. Siksi on tärkeää, ettei koira joutuisi etsimään toistamiseen uutta kotia vaan, että koiran adoptoiva koti voisi huolehtia siitä koko sen elämän ajan.

Bulgariassa koirat ovat esineitä, tätä emme toivo näille koirille enää täällä Suomessa, vaan haluamme antaa niille uuden mahdollisuuden elämässä. Mahdollisuuden olla koira ja mikä tärkeintä, mahdollisuuden olla hyvään "laumaan" kuuluva kotikoira. Emme luovuta koiraa häkkikoiraksi, ulkokoiraksi emmekä taistelukoiraksi.

On siis selvää, että etsiessämme adoptiokotia, etsimme sitä aina koiran parasta ajatellen. Luovutamme koiria ainoastaan sitoutumiskykyisiin, vastuuntuntoisiin, koirarakkaisiin ja kokeneisiin perheisiin, 23 vuotta täyttäneille omistajille, jotka huolehtivat, että koira saa elää turvassa ja luottavaisena, vaikka omistajan omat elämäntilanteet muuttuisivatkin.

Monilla koirilla saattaa olla useita adoptiohalukkaita. Tutkimme tarkkaan, ottaen koiran luonteen ja tarpeet huomioon, mikä kodeista on juuri kyseiselle koiralle se omin. Vaikka et siis saisi ensimmäistä haluamaasi koiraa itsellesi, se ei tarkoita sitä, ettet kuitenkin olisi hyvä kotiehdokas jollekin toiselle.

Mikäli sinusta tuntuu, että voisit tarjota kodin kodittomalle koiralle, niin kerro itsestäsi ja elämäntilanteestasi täyttämällä kotiselvityslomake.

Jos kotiselvityslomake ei aukea, lähetä meille sähköpostia niin laitamme sen sinulle sähköpostin kautta.

Adoptiokoirien terveys

TerveysKoirat elävät koiratarhalla aitauksissa pienehköissä koirayhteisöissä. Tarhan pitäjä valitsee tarkkaan yksilöt, jotka sijoitetaan samaan aitaukseen. Näin otetaan huomioon koirien luontainen hierarkia- ja laumakäyttäytyminen sekä vältytään koirien välisiltä tappeluilta. Osa koirista on pihalla vapaana, lauma toimii sielläkin.

Ennen koiran luovutusta koiratarhalta se on mikrosirutettu ja sille on annettu vaadittu rabies-rokotus sekä ylimääräisenä viitosrokotus sekä tehty veri- ja vereen liittyvät preparaattitestit. Koirille tehdään myös ekinokokkoosi-madotus sekä ulkoloishäädöt. Näihin toimenpiteisiin ryhdytään viimeistään adoptioprosessin edetessä. Mikäli testeissä havaitaan sairaus, asiasta keskustellaan adoptoijan kanssa ennen koiran lennättämistä Suomeen. Lisäksi kaikki koirat on steriloitu tai kastroitu, lukuunottamatta pentukoiria.

Adoptiokulut koirasta

Yhdistys veloittaa koirasta 480 euroa, joka kattaa koiran kulut.

Ennen kuin koiran lentoa aletaan järjestää, pitää tuosta adoptiokulusta maksaa 200 euroa. Mikäli adoptio peruuntuu kotiehdokkaan puolelta, ei varausmaksua palauteta.

Adoptiokulut maksetaan tilille:

FI9540550010427702

Koiran kuluja ovat:

  • Mikrosiru
  • Koiran EU-passi
  • Rabiesrokotus
  • Viitosrokotus (penikkatauti, parvovirus, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi)
  • Ekinokokkoosimadotus
  • Ulkoloishäädöt
  • Testit (sydänmato, ehrlichioosi, anaplasmoosi, borrelioosi, leishmania ja babesia)
  • Koiran lentokulut

Lisäksi summaan sisältyy lentolaatikoiden hankinta, kuljetukset Bulgariassa (mm.tarhalta eläinlääkärille, tarhalta lentokentälle) ja mahdolliset eläinlääkärin tekemät välttämättömät ylimääräiset testit ja hoidot, sekä muita pieniä sekalaisia adoptointiin liittyviä kuluja.

Rekisteröimme myös koiran mikrosirun yhdistyksen ja adoptoijan tiedoin Turvasiru.fi palveluun katoamistapausten varalta.

Koiran varaaminen

flightKun löydät kiinnostavan koiran, sinun tulisi ensiksi täyttää Kotiselvityslomake. Sen jälkeen voit lähettää sähköpostia yhdistyksen adoptiovastaavalle. Hänen kanssaan voit keskustella koiran adoptoimisesta yleensä ja kiinnostavasta koirasta tarkemmin.

Mikäli yhdessä päädymme siihen, että voisit tarjota hyvän, pysyvän kodin juuri tälle koiralle, koira varataan alustavasti sinulle ja jatkosuunnitelmasta sovitaan. Koiran varaus varmistuu vasta, kun tarvittavat dokumentit on täytetty ja allekirjoitettu ja olet maksanut adoptointiin liittyvät maksut yhdistyksen tilille. Tämän jälkeen koira näkyy nettisivuilla varattuna ja sille aletaan etsiä lentoa Suomeen.

Yhteistyö

Olemme rekisteröityneet Eviran maahantuontirekisteriin rekisterinumerolla 3652/0521/2017 (voimassa 28.6.2020 asti), TRACES-järjestelmään sekä Lounais-Suomen aluehallintovirastoon.

Lataa luovutussopimus (*docx-muoto, mm. Word, OpenOffice ja LibreOffice)

Lataa luovutussopimus (PDF-muoto)

Kotiselvityslomake (web-lomake)

Lue adoptoitavien koirien esittelyt tältä sivulta.

Ajankohtaista

Bradatko etsii ikiomaa kotia Suomessa

Bradatko Uros, syntynyt n. 2015 kesällä Bradatko on nyt Suomessa kotihoidossa. Katso kotihoitajan ...


Ruska etsii uutta kotia Suomessa

Ruska Suomessa kotihoidossa. Narttu, syntynyt 2009, erityisadoptio Kodinvaihtaja, joka etsii uutta ...


Pihakirppis Ylöjärvellä 29.7.2017 klo 12:00 alkaen

Tervetuloa kirppistelemään ja viettämään mukavaa kesäpäivää hyväntekeväisyyshengessä 29.7. klo 12:00 ...


Kummi, onko yhteystietosi muuttunut?

Ota yhteyttä osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com, niin päivitämme tietosi ja saat taas ...


Yhteistilaus-kampanja 30.6.2017 on päättynyt

Yhteistilauskampanjan tuotto oli kunnioitettavat 754,40 euroa! Kiitos jälleen kerran kaikille ...


Paketti joulupukin maasta!

Halki Euroopan on matkannut virikepaketti tarhan koirille ja kissoille. Vielä viimeiset kymmenet ...


Kotia etsiviin lisätty

Pipsa, Poka, Bradatko, Rufas, Minttu, Nelli, Melli ja Siru ...


Rokotuskampanja on päättynyt

Rokotuksiin tuli yhteensä 475,00 euroa! @-->----- Ruusuiset KIITOKSET kaikille lahjoittajille: ...


Vuosikokous

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 26.3.2016 alkaen klo 13:00 päättyen klo 15:00 ...


Asiaa jäsenille

Oletko muistanut päivittää yhteystietosi meille? Olemme lähettäneet jäsenpostia, jos et ole saanut ...