Murtzo

Murtzo

Murtzo esiintyy kuvissa ennen kotiutumistaan Tapanilaan. Alimmassa kuvassa Minna on päässyt huomion kohteeksi.

Heippa!

Terveisiä Tapanilasta! Murtzo on asustellut meillä kohta kolme viikkoa ja kotiutunut oikein hyvin. Pari ensimmäistä päivää se vain nukkui, vaikka heräsikin apaattisuudestaan syömään ja lenkille. Muutaman päivän päästä se ilahdutti meitä jo leikkimällä kanssani pienen hetken.Murtzo on uskomattoman fiksu koira. Parissa viikossa se oppi monia pieniä juttuja, mitä siltä toivottiin. Tassujen suihkuttamisesta se ei vieläkään tykkää, mutta antaa nekin rapakeleillä pestäväksi. Murtzo on rauhallinen ja ystävällinen kaveri. Se on jo vieraillut äitini ja kavereitteni luona ja kaikki on sujunut oikein mukavasti.

Murtzo ei hauku lainkaan, kun ovikello soi, mikä on kerrostalossa oikein hyvä asia. Ihan hyvä vahti se kuitenkin on.

Murtzo ja Minna

Eräänä iltana sen nukkuessa Ollin poika tuli illalla kotiin ja meni keittiöön kolistelemaan astioita. Tuolloin Murtzo heräsi ja ymmärsi jonkun olevan keittiössä ja päästi uskottavan matalan haukahduksen. Keittiössä se sitten huomasi vieraan olevan talon omaa väkeä ja tilanne oli ohi.

Olemme käyneet sen kanssa pitkillä, jopa tunnin lenkeillä, eikä se ole tuntunut aristelevan mitään paikkaansa. Kylmällä säällä se on hieman nostellut oikeaa takatassuaan, varmaankin olllut lunta anturoiden välissä, sillä sehän on ehjä jalka. Hihnarähjäämistä tapahtuu edelleen, mutta tuntuu, ettei Murtzo ole suinkaan ainoa uroskoira, joka sitä tekee. Asiasta tuskin tarvitsee sen kummemmin ottaa hernettä nenään. Koirapuistossa se osaa käyttäytyä ihan hienosti (ellei joku toinen uros käy liian tuttavalliseksi :)).

t.Taija, Olli, Touko ja Niko

Ajankohtaista

Eläinten viikon tapahtuma 2017

Olemme mukana lauantaina 7.10.2017 eläinten viikon tapahtumassa Turun Skanssissa kello kymmenestä ...


Syksyn yhteistilaus-kampanja on päättynyt

Syksyn yhteistilaus-kampanjan tuotto hienot 736 euroa! Kiitos kaikille lahjoittajille. Näin te ...


Bradatko etsii ikiomaa kotia Suomessa

Bradatko, sai kodin kotihoitajansa luota! Uros, syntynyt n. 2015 kesällä Katso kotihoitajan pitämää ...


Ruska etsii uutta kotia Suomessa

Ruska, sai uuden kodin Narttu, syntynyt 2009, erityisadoptio Kodinvaihtaja, joka etsii uutta kotia ...


Pihakirppis Ylöjärvellä 29.7.2017 klo 12:00 alkaen

Tervetuloa kirppistelemään ja viettämään mukavaa kesäpäivää hyväntekeväisyyshengessä 29.7. klo 12:00 ...


Kummi, onko yhteystietosi muuttunut?

Ota yhteyttä osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com, niin päivitämme tietosi ja saat taas ...


Yhteistilaus-kampanja 30.6.2017 on päättynyt

Yhteistilauskampanjan tuotto oli kunnioitettavat 754,40 euroa! Kiitos jälleen kerran kaikille ...


Paketti joulupukin maasta!

Halki Euroopan on matkannut virikepaketti tarhan koirille ja kissoille. Vielä viimeiset kymmenet ...


Kotia etsiviin lisätty

Pipsa, Poka, Bradatko, Rufas, Minttu, Nelli, Melli ja Siru ...


Rokotuskampanja on päättynyt

Rokotuksiin tuli yhteensä 475,00 euroa! @-->----- Ruusuiset KIITOKSET kaikille lahjoittajille: ...