Topi, Tero, Tessu, Tarmo, Turo, Tuhka ja Taika

Tarhan häkeissä elävät, vuonna 2013 syntyneet pojat Topi, Tero, Tessu ja Tarmo ovat kaikki ilmeisen adoptiokelpoisia, mutta ne tarvitsevat vilkkaina ja nuorina koirina sopivan perheen ja ympäristön. Emme suosittele näitä lapsiperheeseen.

Kahdeksanpäisen ”T-pentueen” Taika on jostakin syystä hyvin arka ja syrjäänvetäytyvä ja pihalla elävät Tuhka ja Turo ovat puolestaan päässeet vapauden makuun siinä määrin, että nekään eivät anna edes koskettaa. Tiina, joka ei osunut sattumalta yhteenkään julkaisukelpoiseen kuvaan, elää Danielin ja Mayan kanssa ja jäi adoption kannalta paremmin arvioimatta.taika

Taikan oppii muistamaan sen arkuudesta ja värityksestä

Koirien luottavaisuutta kuvaillaan usein mainitsemalla, että ”se antaa ottaa kiinni”. Näihin neljään poikaan tuo sanonta ei oikein sovi, sillä niistähän ei pääse irti. Häkkiin mennessä kaikki liehuvat ympärillä huomiota hakien. Ne antoivat myös harjata ja leikata takut turkistaan, vaikka se tuskin oli kovinkaan mukavaa.

pojat

Pojat ja narttukoira Saya (selin kameraan) tervehtimässä.

Sitten muutama varoituksen sana näistä nuorukaisista kiinnostuneille: ne ovat mainitusti hyvin energisiä ja tarvitsevat paljon tekemistä ja liikuntaa. Siitä kertokoot vaikka Turo ja Tuhka. Nimittäin pitkältä peltoretkeltä palattuamme kaikki koirat olivat hyvin väsyneitä ja kävivät uupuneina makuulle - paitsi Tuhka. Pihamaalle tultuamme sen oli vielä purettava tarmoaan juoksemalla täyttä vauhtia ympäriinsä kunnes akku oli tyhjä. 

tuhka

Tuhka on pentueen ainoa harmaa ja samalla rotevin kaikista

Turo on samanlainen vauhtikone ja  Tuhkaakin uteliaampi.

turo

Turo on utelias ja ystävällinen poika. Kun sille kääntää selän, se nyhtäisee kädestä tervehtiäkseen. Malinkalla on samanlainen tapa. 

Toinen varoituksen aihe on sisäsiisteys. Nämä pojat ovat eläneet aina häkkioloissa ja käyttäneet WC:tä vapaasti omina aikoinaan. Tarhan koirilla on nimittäin aina yhteinen käymälä jossakin matalan kasvillisuuden joukossa ja ne ovat jo siinä mielessä ”sisäsiistejä”. Niille on siis opetettava, että WC on jossakin ulkona.

tarmo

Tarmossa on eniten valkoista.

Usean häkkikoiran antamalla kokemuksella jotkut koirat ovat sisäsiistejä saman tien, toiset taas oppivat asian monta pissalammikkoa myöhemmin, mutta oppivat kuitenkin iästä sekä häkki- tai tarhaelämän kestosta riippumatta.

tessu

Tessun valkoiset sukat yltävät selvästi ranteiden yläpuolelle toisin kuin muuten samannäköisellä Terolla. Rinnan ja kaulan valkoinen piirto on myös erottuva.

Vielä kolmas ja neljäs: Koska nämä pennut ovat aina eläneet laumassa, ne viihtyvät parhaiten toisen koiran seurana. Neljäs on taluttimeen totuttaminen. Yleensä tuo opitaan helposti.

tero

Mitä saat, jos kaikista varoitteluista huolimatta adoptoit yhden tai jopa kaksi näistä pennuista?

topi

Topilla on ainoana pojista pienet valesilmät otsallaan. Naaraspuolisen Taikan valesilmät ovat erottuvammat.

  • Pennut ovat olleet ikänsä tarhalla ja saaneet siksi riittävästi ja parempaa ruokaa kuin vapaina tai jopa paikallisessa perheessä varttuneet pennut. Ne ovatkin kasvaneet terveiksi ja vahvaturkkisiksi eikä ulkoilu Suomen talvessa tuota ongelmia. 
  • Pennut ovat perineet äitinsä kauniin ulkonäön.
  • Aggressiivisuutta ei ole.
  • Pennut ovat varttuneet aikuisten koirien seurassa niiden sosiaalisiksi ja tottelevaisiksi opettamina.
  • Saat vilkkaan, uteliaan, seurallisen ja kaikkeen hassutteluun aina valmiin koiravintiön, jossa ei toistaiseksi ole esiintynyt ja tuskin tuleekaan esiintymään mitään suurta palvelunhalua. Jos siis haluat koiran, joka nöyränä matelee edessäsi, oppii kaiken haluamasi kiinnosti tai ei, puolustaa reviiriään henkensä kaupalla ja on niin uskollinen, että kävelee kanssasi vaikka palavaan taloon, älä ota yhtäkään näistä pennuista - äläkä sen puoleen mitään muutakaan koiraa.
  • Oman kodin ja ihmisen saatuaan tarhakoiran luonne ja käytös muuttuvat aina jotenkin. Omalla kohdallamme ja enemmän kuin kymmenen tarhakoiran kokemuksella muutos on ollut aina hyvään suuntaan. Mitään takuuta ei tietenkään voi antaa, mutta tilastot ovat puolellasi.

Jos haluat antaa kodin jollekin näitä pojista, lue ensiksi Adoptioinfo ja ota sitten yhteyttä Adoptiovastaavaan.

(A&P)

Ajankohtaista

Eläinten viikon tapahtuma 2017

Olemme mukana lauantaina 7.10.2017 eläinten viikon tapahtumassa Turun Skanssissa kello kymmenestä ...


Syksyn yhteistilaus-kampanja on päättynyt

Syksyn yhteistilaus-kampanjan tuotto hienot 736 euroa! Kiitos kaikille lahjoittajille. Näin te ...


Bradatko etsii ikiomaa kotia Suomessa

Bradatko, sai kodin kotihoitajansa luota! Uros, syntynyt n. 2015 kesällä Katso kotihoitajan pitämää ...


Ruska etsii uutta kotia Suomessa

Ruska, sai uuden kodin Narttu, syntynyt 2009, erityisadoptio Kodinvaihtaja, joka etsii uutta kotia ...


Pihakirppis Ylöjärvellä 29.7.2017 klo 12:00 alkaen

Tervetuloa kirppistelemään ja viettämään mukavaa kesäpäivää hyväntekeväisyyshengessä 29.7. klo 12:00 ...


Kummi, onko yhteystietosi muuttunut?

Ota yhteyttä osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com, niin päivitämme tietosi ja saat taas ...


Yhteistilaus-kampanja 30.6.2017 on päättynyt

Yhteistilauskampanjan tuotto oli kunnioitettavat 754,40 euroa! Kiitos jälleen kerran kaikille ...


Paketti joulupukin maasta!

Halki Euroopan on matkannut virikepaketti tarhan koirille ja kissoille. Vielä viimeiset kymmenet ...


Kotia etsiviin lisätty

Pipsa, Poka, Bradatko, Rufas, Minttu, Nelli, Melli ja Siru ...


Rokotuskampanja on päättynyt

Rokotuksiin tuli yhteensä 475,00 euroa! @-->----- Ruusuiset KIITOKSET kaikille lahjoittajille: ...