Pandora, nykyisin Panda

panda

Hei ja terveisiä täältä Oulusta!

Panda on ollut meillä nyt lähes puoli vuotta, emmekä enää osaa kuvitellakaan arkeamme ilman tuota vekkulia! Heti alusta asti yhteiselomme on sujunut hienosti, vaikka toki Panda koettelikin aluksi rajojaan. Sohva oli aluksi Pandalta kielletty alue, mutta siinä hän sai tahtonsa läpi ja köllöttelee luvan kanssa siinä silloin tällöin. Hihnassa kulkeminenkin on sujunut melko hyvin, mutta Pandalla tahtoi varsinkin alkuaikoina olla turhan iso vauhti päällä eikä perässä meinannut pysyä!

Koirapuistoissa Panda sitten pääseekin kunnolla irrottelemaan joko pallon perässä tai muiden koirien kanssa. Toimeen hän tulee lähes kaikkien koirien kanssa ja muutamia koirakavereitakin on matkan varrelta kertynyt. Lujan luonteensa vuoksi Panda ei pidä epävarmoista ja pelokkaista koirista, tällaisten kanssa voikin helposti kehkeytyä pientä rähinää. Koirapuistoissa käymme vähintään joka toinen päivä, sillä olemme huomanneet sen olevan paras ja mieluisin tapa Pandalle purkaa energiaa.

Ruoka maistuu Pandalle hyvin ja se toimiikin hyvänä motivaationa sekä uusia asioita opeteltaessa että vanhoja kerratessa. Muutaman ensimmäisen viikon aikana Panda hotki ruokansa aina silmänräpäyksessä viimeiseen muruun asti, mutta pikku hiljaa hän oppi luottamaan siihen, että ruoka pysyy kupissa vaikka kaikkea ei heti söisikään. Panda on nyt saanut pari lisäkiloa ja hänestä on tullut terve ja vankka tyttö. Ruuan kerjääminen on Pandalla piintynyt tapa, josta ei varmasti ihan helpolla pääse eroon.

Kaiken kaikkiaan Pandan kanssa on sujunut paremmin kuin osasimme odottaakaan; ihmisiä rakastava koiramme on saanut paljon ihailijoita, emmekä voisi luopua Pandasta mistään hinnasta!

Terveisin: Janne, Mari ja Panda 

Ajankohtaista

Eläinten viikon tapahtuma 2017

Olemme mukana lauantaina 7.10.2017 eläinten viikon tapahtumassa Turun Skanssissa kello kymmenestä ...


Syksyn yhteistilaus-kampanja on päättynyt

Syksyn yhteistilaus-kampanjan tuotto hienot 736 euroa! Kiitos kaikille lahjoittajille. Näin te ...


Bradatko etsii ikiomaa kotia Suomessa

Bradatko, sai kodin kotihoitajansa luota! Uros, syntynyt n. 2015 kesällä Katso kotihoitajan pitämää ...


Ruska etsii uutta kotia Suomessa

Ruska, sai uuden kodin Narttu, syntynyt 2009, erityisadoptio Kodinvaihtaja, joka etsii uutta kotia ...


Pihakirppis Ylöjärvellä 29.7.2017 klo 12:00 alkaen

Tervetuloa kirppistelemään ja viettämään mukavaa kesäpäivää hyväntekeväisyyshengessä 29.7. klo 12:00 ...


Kummi, onko yhteystietosi muuttunut?

Ota yhteyttä osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com, niin päivitämme tietosi ja saat taas ...


Yhteistilaus-kampanja 30.6.2017 on päättynyt

Yhteistilauskampanjan tuotto oli kunnioitettavat 754,40 euroa! Kiitos jälleen kerran kaikille ...


Paketti joulupukin maasta!

Halki Euroopan on matkannut virikepaketti tarhan koirille ja kissoille. Vielä viimeiset kymmenet ...


Kotia etsiviin lisätty

Pipsa, Poka, Bradatko, Rufas, Minttu, Nelli, Melli ja Siru ...


Rokotuskampanja on päättynyt

Rokotuksiin tuli yhteensä 475,00 euroa! @-->----- Ruusuiset KIITOKSET kaikille lahjoittajille: ...