Adoptioinfo

Vaikka adoptio ei kuulukaan ensisijaiseen toiminta-ajatukseemme, olemme tulleet huomaamaan, että se on kuitenkin mahdollisuus joillekin koirille. Yhden koiran adoptio muuttaa kahden koiran elämän, sillä näin tarhalle tulee tila uudelle kadun kasvatille. Adoptoitavat koirat tulevat suoraan koiratarhalta tai kotihoidosta Suomesta, jonne koirat on tuotu tarhalta toipumaan ja oppimaan uuden elämäntyylin vaatimia asioita.

heartsSuurimmalle osalle tarhakoirista sellaiset käsitteet kuin koti ja oma ihminen ovat aivan uusia. Koira kiintyy nopeasti ja osaa todella arvostaa kodin tarjoamaa turvallisuutta ja uusia ihmisiään. Siksi on tärkeää, ettei koira joutuisi etsimään toistamiseen uutta kotia vaan, että koiran adoptoiva koti voisi huolehtia siitä koko sen elämän ajan.

Bulgariassa koirat ovat esineitä, tätä emme toivo näille koirille enää täällä Suomessa, vaan haluamme antaa niille uuden mahdollisuuden elämässä. Mahdollisuuden olla koira ja mikä tärkeintä, mahdollisuuden olla hyvään "laumaan" kuuluva kotikoira. Emme luovuta koiraa häkkikoiraksi, ulkokoiraksi emmekä taistelukoiraksi.

On siis selvää, että etsiessämme adoptiokotia, etsimme sitä aina koiran parasta ajatellen. Luovutamme koiria ainoastaan sitoutumiskykyisiin, vastuuntuntoisiin, koirarakkaisiin ja kokeneisiin perheisiin, 23 vuotta täyttäneille omistajille, jotka huolehtivat, että koira saa elää turvassa ja luottavaisena, vaikka omistajan omat elämäntilanteet muuttuisivatkin.

Monilla koirilla saattaa olla useita adoptiohalukkaita. Tutkimme tarkkaan, ottaen koiran luonteen ja tarpeet huomioon, mikä kodeista on juuri kyseiselle koiralle se omin. Vaikka et siis saisi ensimmäistä haluamaasi koiraa itsellesi, se ei tarkoita sitä, ettet kuitenkin olisi hyvä kotiehdokas jollekin toiselle.

Mikäli sinusta tuntuu, että voisit tarjota kodin kodittomalle koiralle, niin kerro itsestäsi ja elämäntilanteestasi täyttämällä kotiselvityslomake.

Jos kotiselvityslomake ei aukea, lähetä meille sähköpostia niin laitamme sen sinulle sähköpostin kautta.

Adoptiokoirien terveys

TerveysKoirat elävät koiratarhalla aitauksissa pienehköissä koirayhteisöissä. Tarhan pitäjä valitsee tarkkaan yksilöt, jotka sijoitetaan samaan aitaukseen. Näin otetaan huomioon koirien luontainen hierarkia- ja laumakäyttäytyminen sekä vältytään koirien välisiltä tappeluilta. Osa koirista on pihalla vapaana, lauma toimii sielläkin.

Ennen koiran luovutusta koiratarhalta se on mikrosirutettu ja sille on annettu vaadittu rabies-rokotus sekä ylimääräisenä viitosrokotus sekä tehty veri- ja vereen liittyvät preparaattitestit. Koirille tehdään myös ekinokokkoosi-madotus sekä ulkoloishäädöt. Näihin toimenpiteisiin ryhdytään viimeistään adoptioprosessin edetessä. Mikäli testeissä havaitaan sairaus, asiasta keskustellaan adoptoijan kanssa ennen koiran lennättämistä Suomeen. Lisäksi kaikki koirat on steriloitu tai kastroitu, lukuunottamatta pentukoiria.

Adoptiokulut koirasta

Yhdistys veloittaa koirasta 480 euroa, joka kattaa koiran kulut.

Ennen kuin koiran lentoa aletaan järjestää, pitää tuosta adoptiokulusta maksaa 200 euroa. Mikäli adoptio peruuntuu kotiehdokkaan puolelta, ei varausmaksua palauteta.

Adoptiokulut maksetaan tilille:

FI9540550010427702

Koiran kuluja ovat:

  • Mikrosiru
  • Koiran EU-passi
  • Rabiesrokotus
  • Viitosrokotus (penikkatauti, parvovirus, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi)
  • Ekinokokkoosimadotus
  • Ulkoloishäädöt
  • Testit (sydänmato, ehrlichioosi, anaplasmoosi, borrelioosi, leishmania)
  • verenkuva
  • Koiran lentokulut

Lisäksi summaan sisältyy lentolaatikoiden hankinta, kuljetukset Bulgariassa (mm.tarhalta eläinlääkärille, tarhalta lentokentälle) ja mahdolliset eläinlääkärin tekemät välttämättömät ylimääräiset testit ja hoidot, sekä muita pieniä sekalaisia adoptointiin liittyviä kuluja.

Rekisteröimme myös koiran mikrosirun yhdistyksen ja adoptoijan tiedoin Turvasiru.fi palveluun katoamistapausten varalta.

Koiran varaaminen

flightKun löydät kiinnostavan koiran, sinun tulisi ensiksi täyttää Kotiselvityslomake. Sen jälkeen voit lähettää sähköpostia yhdistyksen adoptiovastaavalle. Hänen kanssaan voit keskustella koiran adoptoimisesta yleensä ja kiinnostavasta koirasta tarkemmin.

Mikäli yhdessä päädymme siihen, että voisit tarjota hyvän, pysyvän kodin juuri tälle koiralle, koira varataan alustavasti sinulle ja jatkosuunnitelmasta sovitaan. Koiran varaus varmistuu vasta, kun tarvittavat dokumentit on täytetty ja allekirjoitettu ja olet maksanut adoptointiin liittyvät maksut yhdistyksen tilille. Tämän jälkeen koira näkyy nettisivuilla varattuna ja sille aletaan etsiä lentoa Suomeen.

Kun koira tullut Suomeen

Vaikka koiramme ovat saaneet ennen maahantuloa sisä- ja ulkoloishäädön, sisäloishäätö tulee kuitenkin uusia viikon sisällä koiran saapumisesta Suomeen Drontal comp vet -valmisteella tai tätä vastaavalla valmisteella. Lisäksi suosittelemme madottamaan koira kahden viikon aikana Axilur-valmisteella. On hyvä lääkitä samalla myös perheen muut koirat ja kissat.

Suosittelemme myös antamaan Koiralle ja perheen muille lemmikeille varotoimenpiteenä ulkoloishäätö (esim. Frontline) neljän viikon päästä saapumisesta Suomeen. On myös tärkeää korjata koiran ulosteet huolellisesti, kunnes kaikki madotukset on hoidettu ja välttää koirapuistoja ensimmäisen parin viikon ajan. Koiralla ei todennäköisimmin ole loisia sen tullessa Suomeen, mutta ylimääräiset lääkitykset on tärkeä antaa riskien minimoimiseksi.

Koirilta on testattu ennen tuontia Bulgariassa esiintyviä tarttuvia tauteja: anaplasmoosi, ehrlichioosi, leishmanioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis). Sekä lisäksi borrelioosi. Vaikka tartunnat testatuilla eläimillä ovat erittäin harvinaisia, tautitestit eivät ole sataprosenttisen varmoja ja tulos voi näkyä myöhemminkin, jos tartunta on tuore. Tämän vuoksi suosittelemme yleistä suositusta tuontikoirien uusinta testauksessa:

Leishmanioosi: Ensimmäinen uusintatestaus 6-7 kk Suomeen saapumisesta, jatkotestausta suositellaan ensisijaisesti vuosittain, mutta aluekohtainen riski huomioon ottaen. (Meillä ei ole koiristamme löytynyt yhtään Leishmanioosi-tartuntaa, mutta Bulgaria kuuluu alueeseen, jossa tartunta on mahdollista.)

Sydänmato (Dirofilaria immitis): 6-7 kk Suomeen tulosta

Dirofilaria repens: 6-7 kk Suomeen tulosta

Multiresistenttien bakteerien (MRSP/MRSA, ESBL) seulontaohjeistus:
Kaikkien koirien seulontaa suositellaan Suomeen tultua
Multiresistenttien bakteerien vuoksi, emme suosittele raakaruokintaa koirille.

Yhteistyö

Olemme rekisteröityneet Eviran maahantuontirekisteriin rekisterinumerolla 3652/0521/2017(voimassa 28.6.2020 asti), TRACES-järjestelmään sekä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

Lataa luovutussopimus (*docx-muoto, mm. Word, OpenOffice ja LibreOffice)

Lataa luovutussopimus (PDF-muoto)

Kotiselvityslomake (web-lomake)

Lue adoptoitavien koirien esittelyt tältä sivulta.

Ajankohtaista

Responsible Rescue tiedote

Tiedote 3.10.2018 Yhteinen tiedote Responsible Rescue-sitoumuksen perustaja-yhdistyksiltä Olemme ...


Keräys Kuutin matkakuluihin

KERÄYS KUUTIN MATKAKULUIHIN. Kuutti löytyi pienenä pentuna kadulta yksin harhailemasta. Poika oli ...


Sterilointikampanja päättynyt

STERILOINTIKAMPANJAN LOPPU TULOS HUIMAT 973€ KIITOS ❤️❤️❤️❤️ Sterilointikampanjaan tullut 16.8.2018 ...


Katukoirien sterilointi kampanja 28.7-15.8.2018

Katukoirien sterilointi kampanja. 28.7-15.8.2018. Olemme saaneet paikallistoimijoiden kanssa ...


1€ Kesäkampanja 4.7-15.7.2018

Se ois aika ruokatilauksen! Tilaamme nykyään ruoat suoraan Varnan ruokatehtaalta. Samaa ruokaa, kun ...


Rescuesta on kotikoiraksi-kampanja 1.6-17.6

Hei, nyt se alkaa. Seuraavat kaksi viikkoa me kerromme kaikille, että rescuekoirasta on ...


Ruokalähetys perillä

Kiitos teille kaikille lahjoittajille, ilman teitä tämä ei olisi mahdollista <3. ...


Koirien MRSP ja ESBL testaus asiaa

Olemme testauttaneet viime vuonna tuoduista koirista ne, jotka ovat olleet pisimpään tarhalla, eli ...


Paketti perille kampanja

Iloisia uutisia, saatiin HauHaulta aika mahtava lahjoitus tarhalle 2 lavallista ruokaa ja puruluita. ...


Rokotuskampanja 2018 on päättynyt

Olihan hurja loppukiri 😊 Rokotuskampanjaan tullut mahtavat 838 euroa! Suurkiitos kaikille ...