Ajankohtaista

Kiitos vuodesta 2016 ja Hyvää uutta vuotta!

Nyt päättyvän vuoden tapahtumat maailmalla saa ajattelemaan minkälainen maailma olisi ilman hyväntekeväisyyttä. Ilman heitä, jotka jaksavat tukea apua tarvitsevia ihmisiä ja eläimiä. Siitä olen varma, että sellaisessa maailmassa en haluaisi elää.

Monia hyviä asioita tehdään talkoilla, toimitaan yhdessä yhteisen tavoitteen hyväksi. Että nekin, joita elämä riepottelee, pärjäisivät. Siihen tarvitaan vahvoja hartioita ja hyvää sydäntä. Yhdessä vahvuus kasvaa, pienikin hartia voimistuu auttamaan.

Olemme kiitollisia menneestä vuodesta ja siitä, että olette tarjonneet tänäkin vuonna apuanne myös Bulgarian koirien ja kissojen hyväksi.

Toivomme tulevalta vuodelta rauhaa, ymmärrystä, hyvää tahtoa ja elämän kunnioitusta.

Toivomme myös, että jatkamme yhteistä matkaa myös tulevana vuonna. Päivä kerrallaan, iloineen ja suruineen.

Hyvää uutta vuotta 2017!

 

Puheenjohtaja

Rauhallista Joulua!

Kodittomat Bulgarian Koirat ry toivottaa kaikille karvakuonoille ja heidän perheilleen rauhallista joulua ja upeaa tulevaa vuotta!

Sekä kiittelee menneestä vuodesta, varsinkin kampanjoihin osallistuneita. Siru on saanut tähän mennessä 306€ ja muutaman kummin. Jouluhuutis oli huikea, jonka kokonaistuotto oli 1118€. Vuoden viimeinen kampanja oli perinteinen joulukampanja: Jouluiloa tarhalle, jonka tuotto oli huikeat 743€.

Iso kiitos teille kaikille, että autatte meitä auttamaan !

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jouluruoka ja -olkikampanja on päättynyt

Jouluiloa tarhalle - kampanja tuotti huikeat 743€.

Pystymme jälleen tarjoamaan jouluaterian myös kaduilla asuville koirille ja kissoille.

Iso kiitos teille kaikille, jotka teette tämän jälleen mahdolliseksi!

 

Jouluruoka/-olkikeräyskampanja

Jouluiloa tarhalle!

Tänäkin vuonna pidämme jo perinteeksi muodostuneen joulukampanjan.

Yhdessä saamme luotua jouluiloa tarhalle lämpimien olkien ja herkullisen ruuan voimalla. Voit auttaa näiden hankkimisessa lahjoittamalla haluamasi summan tilille:

FI75 405 500 1051 4004, saajan nimi Kodittomat Bulgarian Koirat ry ja viestiksi "Jouluiloa".

Voit myös lähettää talvisen tai jouluisen tervehdyksen tarhan karvaisille tontuille ja olkipukeille kuvan muodossa, joko lisäämällä kuvan facebook-sivun tapahtumaan tai sähköpostitse osoitteeseen adoptio.bulgariankoirat@gmail.com. Teemme tarhan kuvista ja teidän kuvistanne koosteen kampanjan lopuksi.

- Pienistä lumihiutaleista kasvaa lumikinos -

Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille!
Tapahtuma päättyy 21.12.2016 klo 24.00

Auta meitä auttamaan Sirua

Auta meitä auttamaan koditonta koiraa, joka on joutunut kadulla mielivaltaisen pahoinpitelyn kohteeksi. Koira on saanut nimen Siru, ja sillä on jo takanaan kaksi eläinlääkärikäyntiä. Tämä urhea nuori tyttö on nyt ensimmäistä kertaa elämässään turvassa maailmalta. Siru tarvitsee apuamme!

Lue lisää Sirusta täältä.

Siru on saanut tukilahjoituksia 24.12.2016 mennessä 306€

Kiitos teille avustanne!

 

Ryhdy kummiksi

Jos maailma olisi hyvä maailma, ei täällä olisi yhtään koditonta eläintä. Valitettavasti liian usein koira tai kissa päätyy ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi kadulle tai syntyy sinne. Katu on kova paikka elää ja kuolla. Yhdessä voimme tarjota edes muutamalle mahdollisuuden parempaan elämään.

Tarhalle usein päätyvät nämä kadulta löytyneet huonokuntoiset eläimet ja pienet pennut. Pyrimme löytämään mahdollisimman monelle oman rakastavan kodin. Kuitenkin osalle koirista tarha tulee olemaan se koti. Haluaisitko sinä auttaa? Voit auttaa ryhtymällä kummiksi.

Etsimme jokaiselle kummikoiralle vähintään 3 kummia. Voit myös ryhtyä tarhan kummiksi. Tai lahjoittaa kertasumman kissoille tai koirille.

Lisää kummiksi ryhtymisestä: http://bulgariankoirat.com/kotihoito/kummiksi/

Kummikoira

 

Hyväntekeväisyyspuistoilua!

Järvenpäässä sunnuntaina 11.12.2016 klo 14.00-16.00

TERVETULOA KAIKKI

koirien kera tai ilman Auringonkoirat ry:n ja Kodittomat Bulgarian Koirat ry:n toimintojen tukemiseksi Järvenpäähän Lepolan koirapuistoon Pikkujoulujen merkeissä. Glögi & Piparkakkutarjoilu.

Koiran Elämää kiska-auto paikalla syötävineen, juotavineen ja kirppistavaroineen. Tuotto jaetaan www.auringonkoirat.com ja www.bulgariankoirat.com kesken.

SÄÄVARAUS! Pakkasraja -15. Ilmoitamme peruuntumisesta 2 tuntia ennen puistoilun alkua täällä.

ILOISIIN TAPAAMISIIN.

Iloisin Joulunalusterveisin: Arja, Minna & Koiran Elämää

 

Asiaa kummeille

Onko yhteystietosi muuttunut?

Kummiviestit on lähetetty sähköpostiinne. Jos olet kummi, etkä saanut viestiä, niin laittaisitko yhteystietosi meille osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com, niin päivitämme tietosi ja asia korjaantuu.

Kiitos!

Voit auttaa

Pienikin apu merkitsee meille paljon!

Esimerkkejä siitä, mitä voimme lahjoituksilla tehdä:

5 eurolla:

  • Kahden keskikokoisen koiran madotus

10 eurolla:

  • Ulkoloishäätö kuukaudeksi

20 eurolla joko:

  • Noin 20 kg koirien kuivamuonaa n. päivän tarve tai
  • Noin 20 kg kissojen kuivamuonaa, joka riittää n. viikoksi tarhan kissoille

30 eurolla:

  • Uroskoiran kastrointi

45 eurolla

  • Naaraskoiran sterilisointi

Ruoka

Ruokaa koirille ja kissoille ostamme paikallisesta lemmikkiliikkeestä, joka on osoittautunut yhteistyökykyiseksi sekä luotettavaksi ja jonka hintataso on kilpailukykyinen.

Jos haluat auttaa ruokahankinnoissa, voit lahjoittaa itsellesi sopivan summan tai valita haluamasi ruoat tästä ruokalistasta.

Lahjoituksesi voit tehdä tilillemme ja maksun viestikenttään kirjoita sana Ruokaa tai valitsemasi ruoan nimi. Jos viestikenttä on liian pieni, voit lähettää toiveesi sähköpostilla osoitteeseen bulgariankoirat@gmail.com

Kun tilauksemme ylittää 500 levaa (n. 260 euroa), saamme alennusta 15%. Listassa näkyy jo alennettu hinta.

Pankkitili:    FI7540550010514004

Maistuu mullekin!

 

 

  Kiitos maukkaista

  aterioista!

  T. Rufas

 

 

 

 

 

 

 

Rescue-päivä 8.10. klo 12-18 Kattilahallissa!

Tiedossa mahtava Rescue-henkinen hyväntekeväisyystapahtuma Helsingin Kattilahallissa.

Osoitteessa Voimalaitos, rakennus 1, Sörnäisten Rantatie 22, Helsinki

Olimme myös menossa mukaan, mutta valitettavasti viimehetken sairaustapausten vuoksi tapahtuma jää tällä kertaa meiltä väliin. Toivomme kuitenkin kaikille mukavaa ja onnistunutta päivää tämän tärkeän asian parissa.

Rescue-tapahtuma

 

Syksyn yhteistilaus-kampanja on päättynyt 30.8.2016

Lahjoititte ruokarahaa aivan mahtavat 1363,85 euroa! Tällä summalla pystymme tarjoamaan kilokaupalla mahojen täytettä koirille ja kissoille.

Yhteistilaus 30.8.2016 asti

 

Olemme jälleen yhdessä hankkimassa ruokia tarhan koirille ja kissoille. Kutsumme sinut mukaan valitsemaan, mitä tarhalla syödään alkusyksystä.

Saamme 15% alennusta, kun kertatilauksemme veroton kokonaishinta ylittää 500 levaa (valuuttakurssista riippuen noin 260 euroa).

Valitse tästä ruokalistasta haluamasi ruoka, maksa se tilillemme FI7540550010514004 ja laita viestiksi valitsemasi ruoan nimi.

Kokoamme tilauksen ja lähetämme sen paikalliseen lemmikkitarvikekauppaan. Kaikkia listassa olevia ruokia ei aina ole varastossa, mutta niitä saadaan viiden päivän toimitusajalla. Tähtäämme uuteen tilaukseen elokuun lopulla.

Tilaajista ja tilatuista tuotteista teemme listan. Ellet halua nimeäsi (etunimi+sukunimen ensimmäinen kirjain) näkyviin, ilmoita myös siitä viestikentässä.

Yhdessä saamme enemmän aikaan!

P.S. Kevään tilauksesta myöhästyneet lahjoitukset (2.5.) tulevat mukaan tähän tilaukseen.


Syksyn yhteistilauskampanjan tuotto 1363,85 euroa!

Lahjoititte ruokarahaa kissoille ja koirille aivan mahtavat 1363,85 euroa. Voimme avullanne hankkia tarhan koirille kuivamuonaa 690 kiloa ja purkkiruokaa 235,75 kiloa sekä kissoille kuivamuonaa 370 kiloa ja purkkiruokaa 93,15 kiloa. Näillä pärjäämme pitkälle loppuvuoteen.

Ensimmäinen tilaus (koirille kuivamuonaa 180kg ja purkkiruokaa 50kg, sekä kissoille kuivamuonaa 60kg ja purkkiruokaa 33kg) tästä tuotosta on tehty jo 24.8. josta osa toimitettu jo 25.8.

Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille!

Lahjoittajat

Sanna-Mari V.
Tinka V.
Emine E.
Erja P.
Outi V.
Arja G.
Sari P.
Inga S.
Sari P.
Riitta G.
Teija H.
Sari H.
Saija H.
Sari P.
Johanna M.
Anne P.
Sari H.
Sari P.
Sisko H.
Kevyet Askeleet Ky
Pirkko T.
Jaana S.
Sanna H-L.
Heta R.
Pirkko S.
Sisko H.
Marja L.
Päivi S.
Jenna H.
Sari P.
Pirkko S.
Merja&Veikko L.
Teija V-M.
Eija V.
Sari P.

SUURKIITOS !

Näin te ostitte

Koirille kuivamuonaa  (690kg)
-------------------------------------
5 kpl 20 kg säkkiä Dimo      
5 kpl 10 kg säkkiä Sunny Dog    
2 kpl 20 kg säkkiä FiDog    
8 kpl 20 kg säkkiä Dog Feed                           
2 kpl 10 kg säkkiä Dog Feed                                             
2 kpl 10 kg säkkiä Anime (Animania)-beef,chicken and rice  
3 kpl 10 kg säkkiä Junior Elite Dog (for dogs up to 1 year) 
4 kpl 10 kg säkkiä Lubimets Energy -beef, chicken      
2 kpl 10 kg säkkiä Lubimets mix- chicken, lamb and liver 
7 kpl 10 kg säkkiä Rocky             
4 kpl 10 kg säkkiä Elite Dog Mix    
3 kpl 10 kg säkkiä Lubimets baby (for dogs up to 1 year)   
3 kpl 10 kg säkkiä Ikonomik    
2 kpl 20 kg säkkiä Kroquettes 
                                                                                                                                                                
Koirille purkkiruokaa  (235kg 750g)
--------------------------------------------
53 prk 1250g Tropez Chicken          
55 prk 1250g Tropez with beef        
51 prk 1250g Elite Dog -chicken, meat, game 
20 prk 1250g Chris -rabbit, chicken, mixture           
10 prk 1200g Sunny -chicken,beef, turkey      

Kissoille kuivamuonaa  (370kg)
---------------------------------------
5 kpl 10 kg säkkiä Animalia Cat - mix chicken and veget
1 kpl 10 kg säkkiä Animalia cat chicken 
4 kpl 20 kg säkkiä Golden Cat
7 kpl 10 kg säkkiä Lubimets - fish  
4 kpl 10 kg säkkiä Lubimets - chicken, meat, vegetables 
4 kpl 10 kg säkkiä Lubimets - chicken liver 
1 kpl 10 kg säkkiä Lubimets - chicken       
1 kpl 10 kg säkkiä Sunny Cat - mix with chicken liver 
3 kpl 20 kg säkkiä My Cat  

Kissoille purkkiruokaa (93kg 150g)
--------------------------------------------
39 prk 830g Tropez -chicken, beef, fish
20 prk 415g Tropez- chicken, beef ,fish
10 prk 820g Sunny Cat -chicken meat, lamb and turkey, rabbit meat  
20 prk 410g Simba -chicken, duck, tuna,rabbit,turkey, beef
34 prk 820g Cleo -chicken, lamb and turkey, rabbit 
20 prk 410g Elite Cat -chicken, fish, meat

Vuff, vuff !! Mjauu!

< 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 >

Ajankohtaista

Lähemmäksi omaa kotia keräys

Keräys uuden tarhan hyväksi. Kaikki mikä Suomessa on helppoa on Bulgariassa vaikeaa. Joudumme ...


Uusi yhteistyökumppani

Meillä on uusi yhteistyökumppani The voice of the animals joka on bulgarialaisten vapaaehtoisten ...


Pienen kissaperheen onni -kampanja

Pienen kissaperheen onni - kampanja. Emo ja kaksi pentua Sunny Beachillä. Meihin otti yhteyttä ...


Kissanpentujen keräys

KISSANPENTUJEN KERÄYS Onneksi myös Bulgariasta välillä löytyy ihmisiä, jotka välittävät eläimistä. ...


Ivana Helsinki tapahtuma!

Tervetuloa! Olemme esittelemässä yhdistyksemme toimintaa ja keskustelemassa kanssanne Ivana ...


Kodittomat Bulgarian Koirat ry 10 vuotta

KODITTOMAT BULGARIAN KOIRAT RY 10 vuotta Yhdistyksen perustajien mietteitä: " Haaveilimme, niin ...


Kutsu vuosikokoukseen

Hei Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 16.3.2019 alkaen klo 14:00 päättyen klo 16:00 ...


Ystävänpäiväkampanja

Pienikin apu on suuri ❤️ Ystävänpäivä tempaus! Ajalla 12-19.2.2019 Ystävyyttä on monenlaista. ...


Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys

Hyvää Uutta Vuotta 2019 💞 Kiitos vuodesta 2018 Ilokseni olen saanut liittyä tähän hienoon joukkoon ...


Tilda

Välillä tuntuu, ettei ihmisen raakuudella ole rajaa. Tarhanpitäjälle tuli soitto naapurikaupungista, ...