Ajankohtaista

Tarhan kunnostus ja laajennus keräys

Tarhalla alkaa parannus ja laajennus työt. Tarhojen eteen raivataan alue johon rakennetaan koirille juoksu- ja virikeaitaus. Jotta tarhoissa olevat koirat saavat enemmän liikuntaa.
Tarhalle rakennetaan myös 2 uutta tarhaa, joissa koirilla on mahdollisuus päästä sisätiloihin ja 2 huonetta joihin voidaan laittaa toipilaita.
Ensimmäinen vaihe on paikkojen raivaaminen ja osittain tarhalle tulevan tien kunnostus, joka on todella huonossa kunnossa.
Tämä maksaa noin 1800€ johon tarvitsemme apuanne.
Tämän jälkeen alkaa rakentaminen jonka kustannuarvio saadaan; kun raivaus on tehty ja nähdään miten pohjat yms on ja saamme tarkan suunnitelman miten on järkevintä toteuttaa.
Juoksutarha on erittäin tarpeellinen koirien kunnon kannalta ja laajennus, jotta voimme toimia tehokkaammin ja ottaa tarhalle uusia koiria jotka tarvitsevat apuamme.
Myös T pentujen ja Zarin tarha pitäisi osittain kattaa ja saada uudet kopit koska nykyiset ovat todella huonossa kunnossa, myös muiden tarhojen koppeja uusitaan varojen salliessa.
Tämän saamme mahdollistettua vain teidän tukijoiden avulla.

Jos haluat olla mukana kehittämässä toimintaamme ja parantamassa nykyisten tarhakoirien oloja
voit osallistua keräykseen:

Tilinro FI7540550010514004
Saaja Kodittomat Bulgarian Koirat ry
Viestiksi: Tarhan kunnostus

Rahankeräyslupa
Luvan saaja: Kodittomat Bulgarian Koirat ry

Luvan myöntäjä: Poliisihallitus, Arpajaishallinto

Luvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2018/211 (23.02.2018)

Toimeenpanoaika ja -alue: Lupa on voimassa 1.6.2018 - 31.5.2020 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Seuraavan huutiksen tuotto tullaan käyttämään myös kokonaisuudessaan tähän projektiin.
Tähän mennessä kiitos lahjoittaittaneille ❤️

 

<< Palaa edelliselle sivulle

Ajankohtaista

Kissanpentujen keräys

KISSANPENTUJEN KERÄYS Onneksi myös Bulgariasta välillä löytyy ihmisiä, jotka välittävät eläimistä. ...


Ivana Helsinki tapahtuma!

Tervetuloa! Olemme esittelemässä yhdistyksemme toimintaa ja keskustelemassa kanssanne Ivana ...


Kodittomat Bulgarian Koirat ry 10 vuotta

KODITTOMAT BULGARIAN KOIRAT RY 10 vuotta Yhdistyksen perustajien mietteitä: " Haaveilimme, niin ...


Kutsu vuosikokoukseen

Hei Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 16.3.2019 alkaen klo 14:00 päättyen klo 16:00 ...


Ystävänpäiväkampanja

Pienikin apu on suuri ❤️ Ystävänpäivä tempaus! Ajalla 12-19.2.2019 Ystävyyttä on monenlaista. ...


Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys

Hyvää Uutta Vuotta 2019 💞 Kiitos vuodesta 2018 Ilokseni olen saanut liittyä tähän hienoon joukkoon ...


Tilda

Välillä tuntuu, ettei ihmisen raakuudella ole rajaa. Tarhanpitäjälle tuli soitto naapurikaupungista, ...


Blackie

"Isä, tuo koira tarvitsee apua!" Aleksin oli tyttärensä kanssa käymässä kaupungilla, kun tyttö oli ...


Uutisia tarhalta

Uutisia tarhalta. Mirela on eilen synnyttänyt 4 pentua, emo ja pennut voivat hyvin. Mirela löytyi 2 ...


Hyvää joulua!

Näissä tunnelmissa yhdistyksen väki toivottaa teille rauhaisaa ja hyvää joulun aikaa 💞🎄🐾. Kiitos ...