Gusanga

Gusanga sai yksityisesti kodin 29.7.2016


Terveiset kodista!

Kerrottakoon, että Gusanga on aivan loistava koira. En keksi siitä yhtään vikaa, mutta kehumista sitäkin enemmän.

Gusanga kodissa

1) Seurallinen kuin mikä: aina eli usein, kun juttelen Teo-pennulle, Gusanga tulee myös rapsuteltavaksi. Se tulee myös herättämään mut aamuisin pennun seurassa häntä liehuen.

2) Leikkisä. Gusanga jaksaa ja viitsii peuhata vilkkaan pennun kanssa tunnin-parikin yhteen menoon ja ravistelee joskus hampaissaan Teon leluja. Välillä se juosta töpöttelee pentua karkuun ja kiinni, painii ja tappelee hampaat irvessä olematta koskaan oikeasti vihainen. Usein pitää mennä itse väliin, jotta Gusanga saa nukkumisrauhan villiltä pennulta.

3) Sisäsiisti heti.

4) Ei ole remmiräyhä, ei vedä hihnassa saati omaa mitään aggressiivisuutta. Antaa pennun syödä samalta ruokakupilta. Sopeutui ja hyväksyttin laumaan noin minuutissa ovenavauksesta.

5) Ei hauku lainkaan mutta on ihan valpas.
6) Ei osallistu nujakoihin olematta arka tai syrjäänvetäytyvä.

7) Nähtävästi Gusanga pitää oloistaan täällä, koska yllätän sen ajoittain nukkumasta selällään onnellinen hymy naamallaan.

8) Makupaloista se pitää ja ottaa ne sormia purematta ja toisten koirien kanssa kiistelemättä. Ei kerjää ruokapöydän ääressä.

Terveisin Gusangan perhe.

Gusanga lenkkeilee Taatun kanssa

Gusanga lenkkeilee Taatun kanssa

Gusanga, Lucky ja Taatu

 

 

Näin me rentoudutaan. Gusanga, Lucky ja Taatu

 

 

 

 

 

 

 

Gusanga, Taatu ja kaveri metsälenkillä.

 

 

Me tykätään tästä metsästä! Gusanga, Taatu ja kaveri nuuskuttamassa.

 


Gusanga tarhalla

GUSANGA

Moi
Minä olen Gusanga ja Lumi on minun paras kaverini.

Me ollaan vähän niinkuin ne muskettisoturit, jos tiedät ne ritarit jotka aina pitää toistensa puolia.
Moni ei uskoisikaan miten syvää voi myös koirien keskinäinen ystävyys olla.. Mutta Lumi ja minä ollaan siitä elävä esimerkki. Niin kuin kerrankin kun satutin jalkani auton tönäistessä minua, jouduin toipumaan sisätiloihin. Lumi pelkää sisätiloja, se on arka sillä tavalla.. Mutta ajatelkaa, se ei päästänyt minua sinne yksin vaan tuli kanssani.. Vaikka se pelkäsi, se asettui viereeni vahtimaan toipumistani. Sellaisia ovat oikeat muskettisoturit, niillä on suuri sydän.
Elän täällä tarhan alueella vapaana ja vaikka ikääkin on kertynyt, olen silti vilkas ja iloinen tyttö.
Päivät kuluvat leikkiessä ja vähän vahtiessakin.
Kaipaan kovasti sinua kummikseni turvaamaan ja tukemaan elämääni täällä. Jos voit auttaa, otathan yhteyttä yhdistyksen väkeen.
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta
Gusanga

Gusangan kummi oli Saija H.&Jukka L.


 

Ajankohtaista

SOS-KERÄYS

Koronaviruksen takia todellinen huoli on kaduilla elävien koirien ja kissojen ruuan saanti. ...


Tiedotus

TIEDOTUS JA HÄTÄAPUKERÄYS! Bulgaria on julistanut hätätilan maahan tänään (13.3.20) kuukaudeksi. ...


Kutsu vuosikokoukseen

Kutsu vuosikokoukseen 21.3.2020 --------------------------------------- Hei Yhdistyksen ...


Lahjoituskuorman lähettämis keräys

APUA TARVITAAN LAHJOITUSKUORMAN LÄHETTÄMISEEN! 🐾 Keräämme tällä hetkellä varoja vuoden ensimmäisen ...


Puheenjohtajan uuden vuoden puhe

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020! Kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa: ...


Lähemmäksi omaa kotia keräys

Keräys uuden tarhan hyväksi. Kaikki mikä Suomessa on helppoa on Bulgariassa vaikeaa. Joudumme ...


Uusi yhteistyökumppani

Meillä on uusi yhteistyökumppani The voice of the animals joka on bulgarialaisten vapaaehtoisten ...