Kummikoirat

 


Täältä voit lukea kummikoirien esittelyt itsestään.

Haemme koirille kummeja, ihanteellista olisi että jokaisella koiralla olisi vähintään kolme kummia. Jos haluat ryhtyä kummiksi, tutustu tähän linkkiin: Ryhdy kummiksi


KUUTTI

 

Hei nimeni Kuutti!

Tarhan pitäjä löysi minut 26.3 harhailemasta Kavarnan keskustasta. Olen vasta luultavimmin reilun kuukauden ikäinen poikakoira. Minun tarinaani ei kukaan tiedä, kuten meille löytökoirille on tavallista. Ehkä minut on joku hylännyt siksi, että minulta puuttuu toinen etujalka.

Mutta nyt olen tarhalla ja minusta pidetään huolta. Aion nyt lepäillä ja vähän tutustua myös noihin muihin kavereihin täällä.

Haluatko sinä ruveta kummikseni? Kerron sinulle mielelläni lisää kuulumisia, kunhan minuun ensin tutustutaan.

Kuutin kummit: Nina K. ja Pauliina T.

 


SPARKI

SparkiMoi olen Sparki!

Asun veljeni Brunon kanssa täällä tarhalla. Ollaan synnytty 2017 alkuvuodesta.
Olen meistä se joka haluaa kokoajan olla ihmisten kanssa touhuamassa jotakin. Ihmiset on ihania ja pienet ihmiset varsinkin. Veljeni Bruno joskus touhuaa jotakin itsekseen, mutta jos minä näen ihmisen haluan olla vain heidän kanssa. Olen meistä veljeksistä vähän pienempi, mutta kyllä minusta kasvaa iso komea poika.

Meikäläiset löysi joku ihana ihminen roskiksen vierestä pahvilaatikosta ku oltiin ihan pikkupoikia. Se ihminen oli kuulemma kuvaillu meitä näin
"Pienokaiset loytyivät, kuten niin surullisen usein täällä, roskalavan vierestä pahvilaatikosta. Ja luonteesta sen verran, että ovat auki maailmalle, uteliaita, raisuja, kun lapsia ovat. Ei sen kummempia pomotteluja ja toiset koirat menee kuin vettä vaan, kuten kissatkin. Ihmisiin suhtautuvat heti varauksetta ja pelotta. Ovat todella tasapainoisen tuntuisia ja uskon, että pienellä koulutuksella ja iänkarttumisella raisuuskin tasaantuu."

No aika hyvin osas meistä kertoa. Nyt ollaan jo vähä isompia poikia mutta hei, edelleen tykätään touhottaa. Ja joku ihmispentu, oliko se nyt lapsi, oli täälä ja me tykkättiin siitä! Onko niitä lisää siel Suomessa?
Me kyllä ehkä tarvitaan koti jossa pääsee pehmoseen nukkumaan ja jossa jaksetaan meiän kanssa touhuilla. Niin ja kuulemma sen kodin pitää jaksaa opettaa meille jotain käytöstapojakin, mitä sitten lienevätkään!? Ja vaikka me tykätäänki toisistamme niin ehkä riittää et päästään molemmat vaan Suomeen ja sit jollain rehveillä nähään toisiamme ku siel kuulemma sellaisiakin järjestetään. No nyt tuli nii pitkä teksti et pakko mennä jo leikkiin.

Vielä yks juttu. Koska voi käydä niin, että kodin saamista joudutaan kuitenkin odottamaan, niin etsimme nyt kummeja turvaamaan elämäämme täällä tarhalla. Olisitko se sinä, jolle minä voisin kirjoitella kuulumisiani?

Charmikkain terveisin,
Sparki

Sparkin kummit: Sirpa A.


BRUNO

BrunoMoikka!
Minä olen Bruno! Asun tarhalla veljeni Sparkyn ja monen muun koira- ja kissakaverin kanssa.

Me ollaan synnytty alkuvuodesta 2017. Minä olen veljeksistä se isompi ja rohkeampi. Vaikka ei veljeäni voi kyllä pieneksi sanoa. Tykkään tosi paljon ihmisistä, mutta tykkään myös touhuta juttuja itsekseni.

Meikäläiset löysi joku ihana ihminen roskiksen vierestä pahvilaatikosta ku oltiin ihan pikkupoikia. Se ihminen oli kuulemma kuvaillu meitä näin
"Pienokaiset loytyivät, kuten niin surullisen usein täällä, roskalavan vierestä pahvilaatikosta. Ja luonteesta sen verran, että ovat auki maailmalle, uteliaita, raisuja, kun lapsia ovat. Ei sen kummempia pomotteluja ja toiset koirat menee kuin vettä vaan, kuten kissatkin. Ihmisiin suhtautuvat heti varauksetta ja pelotta. Ovat todella tasapainoisen tuntuisia ja uskon, että pienellä koulutuksella ja iänkarttumisella raisuuskin tasaantuu."

No aika hyvin osas meistä kertoa. Nyt ollaan jo vähä isompia poikia mutta hei, edelleen tykätään touhottaa. Ja joku ihmispentu, oliko se nyt lapsi, oli täällä ja me tykättiin siitä! Onko niitä lisää siel Suomessa?
Me kyllä ehkä tarvitaan koti, jossa pääsee pehmoseen nukkumaan ja joka jaksaa meiän kanssa touhuta. Niin ja kuulemma sen kodin pitää jaksaa opettaa meille jotain käytöstapojakin, mitä sitten lienevätkään!? Ja vaikka me tykätäänki toisistamme niin ehkä riittää et päästään molemmat vaan Suomeen ja sit jollain rehveillä nähään toisiamme, ku siel kuulemma sellaisiakin järjestetään. No nyt tuli nii pitkä teksti et pakko mennä jo leikkiin.

Ai niin. Koska voi käydä niin, että kodin saamista joudutaan kuitenkin odottamaan, niin etsimme nyt kummeja turvaamaan elämäämme täällä tarhalla. Olisitko se sinä, jolle kirjoittelisin kuulumisiani?

Brunomaisin terveisin,
Bruno

Brunon kummit: Ritva P.


SAYA

SayaHeippa suomalaiset!

Mä oon Saya. Synt.2011. Oon ollu tarhalla jo monta vuotta.

Sanovat, että melkoinen energiapakkaus ja vähä rajaton innostuessani, mutta kai tää ikä alkaa jo mua vähä rauhottaan.

Mulla on ollut joskus koti, jossa kuulemma asuin pari vuotta. Välillä mä kuitenkin jouduin oleen pitkiäkin aikoja erossa mun omistajasta sen työn takia ja joku muu hoiti mua tai olin jossain hoidossa. Sit se mun emäntä vaan kerran yhtäkkiä antoi mut jollekin miehelle joka toi mut tänne tarhalle. Nää tyypit sanoo et se ois ollu vuosi 2013, kuka näitä vuosia oikeesti laskee?

Mä oon odotellut sitä uutta omaa kotia tääl ny jo tooosi piiitkään ja monta vuotta, nuo ei voi väittää enää että vaan pari kuukautta. Kyllä uskon iteki, että musta ihan kivan kaverin joku vielä sais. Osaan olla rauhallinenkin ku en ny enää ihan jatkuvasti jaksa riehua ja innostua. Paitsi jos mä joku päivä saan kuulla et just sä haluut mut sinne sun kotiin Suomeen, niin innostun ja kovaa!

Mutta lupaan että osaan kyllä sit jossain välissä rauhottuakin. Ja sanonta - vanha koira ei uusia temppuja opi - ei päde muhun, mä opin mitä vaan jos sä jaksat mua kärsivällisesti ja lempeesti opettaa.

Mä oon aika pieni n.30cm korkee ja painan n.15kg, mutta tahtoa ja voimaa musta kyllä tarvittaessa löytyy. Ja sanovat et jos joskus innoissani hyppään vasten niin 15kg voi tuntua 50kilolta. Tiiä sit mitä sillä meinaavat. Niin ja tietysti mut on steriloitu.

Koska voi olla, että joudun kotiin pääsyä kuitenkin odottelemaan, niin kutsun nyt kummeja mukaan elämääni. Haluan tietenkin osallistua siihen, että täällä asiat sujuu. Ja haluaisin myös kertoa kuulumisiani sinulle sinne Suomeen.

Olisitko se sinä?

Parhain terveisin,
Saya-tyttö

Sayan kummit: Maarit K.  Marjo H.


MURU

MuruHei

Muru tässä, painan nyt n. 10 kg ja arvioivat, että olisin syntynyt syksyllä 2017.

Minun tarinani on sama kuin hyvin monella muulla kodittomalla koiralla - minulla ei ole tarinaa.

Yhtenä päivänä minut oli vain tuotu tarhalle, kukaan ei tiedä kuka ja miksi. Mutta täällä minä tyttö nyt olen, hyvässä hoidossa ja minulla on paljon mukavia kavereita. Olen iloinen ja reipas tyttö.

Aikuisena minusta odotetaan kasvavan keskikokoinen. Tulen toimeen toisten koirien ja kissojen kanssa.

Olen kuulemma myös kotiaetsivissä, mutta koska kodin löytäminen saattaa viedä aikaa, ryhtyisitkö sinä kummikseni ja tukisit elämääni täällä tarhalla sen aikaa?

Terveisin,
pikku Muru

Murun kummit: Marjo H.


TARMO

TarmoHei

Olen Tarmo!

Minut löydettiin rannalta 2013 äitini ja 7 sisarukseni kanssa, kun olin vielä ihan pieni pentu.

Meidän äiti on muuttanut jo Suomeen ja hän on onnellinen kotikoira. Meissä sisaruksissa virtaa vahvasti paimenkoiran veri. Minä olen Tuhkan kanssa rohkein ja pidän ihmisten huomiosta. Täällä ollaan minulle kilttejä ja saan joka päivä ruokaa.

Olen kuulemma myös kotiaetsivissä, mutta sopivan kodin löytämisessä voi mennä aikaa.

Haluaisitko sinä alkaa kummikseni ja taata minulle hyvän elämän täällä tarhalla?

Terveisin Tarmo!

Tarmo etsii kummeja


TAIKA

TaikaHei

Olen Taika!

Minut löydettiin rannalta 2013 äitini ja 7 sisarukseni kanssa, kun olin vielä ihan pieni pentu.

Meidän äiti on muuttanut jo Suomeen ja hän on onnellinen kotikoira. Meissä sisaruksissa virtaa vahvasti paimenkoiran veri, emme niin välitä ihmisistä, mutta emme me pahoja ole, vain itsenäisiä ja nautimme toistemme seurasta.

Voi olla etten koskaan uskalla muuttaa täältä tarhalta omaan kotiin, mutta täällä ollaan minulle kilttejä ja saan joka päivä ruokaa.

Haluaisitko sinä alkaa kummikseni ja taata minulle hyvän elämän täällä tarhalla?

Terveisin Taikasi!

Taikan kummit: Lea L.


TIINA

TiinaHei

Olen Tiina! 

Minut löydettiin rannalta 2013 äitini ja 7 sisarukseni kanssa, kun olin vielä ihan pieni pentu.

Meidän äiti on muuttanut jo Suomeen ja hän on onnellinen kotikoira. Meissä sisaruksissa virtaa vahvasti paimenkoiran veri. Emme niin välitä ihmisistä, mutta emme me pahoja ole, vain itsenäisiä ja nautimme toistemme seurasta.

Voi olla etten koskaan uskalla muuttaa täältä tarhalta omaan kotiin, mutta täällä ollaan minulle kilttejä ja saan joka päivä ruokaa.

Haluaisitko sinä alkaa kummikseni ja taata minulle hyvän elämän täällä tarhalla?

Terveisin Tiina!

Tiinan kummit: Maija K.


JALO

Jalo 02/2018Jalo saa namin


Moikka!

Nimeni on Jalo. Sain tuon nimen teiltä suomalaisilta, kun se kuulemma sopii minulle niin hyvin.

Olen aikuinen poikakoira, ja pyörin torilla ihan hukassa. Kun kukaan ei tuntenut minua, niin joku soitti tarhalle minusta - pienestä eksyneestä.

Metsästyskoiran voi olettaa eksyneen metsästysreissulla, mutta epäilevät, että minut on tarkoituksella jätetty torille. Ehkä en ole ollut hyvä metsästämään. Kukaan ei ole minua etsinyt eikä kysellyt. Mutta nyt siis olen täällä tarhalla ja viihdyn täällä, minulla on kavereitakin.

Minut on nyt kastroitu. Olen luonteeltani nöyrä, arka ja vähän vetäytyvä mutta sopuisa.

Ehkä minäkin pääsen vielä uutta kotia etsimään, mutta sitä odotellessani voisin tulla sinun kummikoiraksesi.

Terveisin Jalo-poikasi!

Jalon kummit:  Saija H.


ZARI

ZariHei

Olen Zari ja asunut tarhalla nyt jo useamman vuoden.

Asuin ennen tehdasalueella, jonne tarhanpitäjä toi minulle aina ruokaa iltaisin hämärän tullen. Tunnistin jo kaukaa auton äänen ja odotin häntää heiluttaen verkkoaidan toisella puolella. Tehdasalueella on paljon pahoja ihmisiä, jotka eivät pitäneet siitä, että minäkin asuin siellä, joten tarhanpitäjä toi minut tarhalle.

Aluksi purin varmuuden vuoksi kaikkia ihmisiä, koska en ollut tottunut siihen, että joku voisi olla minulle kiltti. Nyt olen kuitenkin saanut huomata, ettei täällä kukaan tee minulle pahaa. Vieläkin olen varovainen ihmisten suhteen ja pelkään kaikkea mikä liikkuu.

Osaan kävellä hihnassa, jos ei tule mitään yllättävää vastaan. Polkupyörät, autot, ihmiset ja yleensä kaikki pelottaa ihan hirveästi. Täällä tarhalla asun kuuden koirakaverin kanssa samassa isossa aitauksessa.

Ihmiset pohtivat mihin minun toisen puolen hampaat ovat kadonneet. Ovat veikanneet, että olisin joskus purrut ketjua, johon minut oli kytketty. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät minun kieltäni, niin voisin kertoa.

Voi olla, etten koskaan uskalla muuttaa täältä tarhalta omaan kotiin, mutta täällä minulle ollaan kilttejä ja saan joka päivä ruokaa. Haluaisitko sinä alkaa kummiksini ja näin taata minulle hyvän elämän täällä tarhalla?

Terveisin Zari

Zarin kummit:  Jaana P.


TSERNO

TsernoHei olen Tserno!

Olen vuonna 2008 syntynyt poika ja nimeni olen saanut mustasta väristäni. Tserno kuten Tserno more - Mustameri.

Olen ollut täällä tarhalla melkein koko ikäni. Niin kauan, ettei kukaan muista miten tänne päädyin. Aluksi asuin aitauksessa, mutta nyt pihakoirana jo muutaman vuoden.

Rakastan! Ihmisiä ja ruokaa - varsinkin ihmisiä, joilta saa ruokaa. Olenkin aina ensimmäisenä paikalla, kun on ruoan jako käynnissä. Sanovat, että sen muka huomaisi jostain. Pidän myös herkuista ja jos huomaan ruokakuormassa jotain namia, niin menen ja otan. En malta aina odottaa. Siinä mielessä olen vähän samanlainen kuin Peppi Pitkätossu.

Täällä pihalla minulla on kissa- ja koirakavereita, joiden kanssa tulen tosi hienosti juttuun. Ehkä se on tämä karisma, jota minulla on. Vaikka itse sanonkin olen aika voimakas sekä fyysiseltä että muulta olemukseltani. Mutta en siis millään tapaa kuitenkaan ole vihainen.

Ihmisiä kun menen tervehtimään, niin heilautan ensin takapuoleni heille rapsuteltavaksi. Se on heidän mielestään hauska tapa, itse ajattelen sitä tavaramerkkinä, jonka olen keksinyt erottuakseni edukseni.

Kun ajattelen mahdollista kotia itselleni, niin mielestäni siinä kodissa pitäisi jo olla koirakokemusta. Siten minun ei tarvitsisi uusille ihmisilleni ihan kaikkea opettaa. Sanovat, että voin ehkä olla hieman dominoiva muita koiria kohtaan. Mutta en mielestäni ole ilkeä.

Jos sinä haluaisit minulle sen kodin tarjota, niin yhdistys on luvannut maksaa puolet kulukorvauksestani. Olen siis erityisadoptiossa.

Mutta. Koska voi olla, että joudun kotia kuitenkin odottelemaan, niin kutsun nyt kummeja mukaan elämääni. Haluan tietenkin osallistua siihen, että täällä asiat sujuu. Varsinkin ne ruokakuljetukset. Haluan myös kertoa kummikuulumisiani sinne Suomeen.

Sydämellisin terveisin
sinun Tsernosi

Tsernon kummit: Jaana M.


TEPPO

Teppo murmelinaTeppo täällä hei!

Olen tullut tänne tarhalle veljeni Matin kanssa jo aivan pienenä.

Olin aluksi aitauksessa, mutta kun ryhdyin siellä tappelemaan kavereitteni kanssa, niin suureksi yllätyksekseni pääsin vapauteen. Pihalaumaan. Wau! Ihan mahtavaa! Sopeuduin hyvin pihalaisiin ja näytin kaikille, kuinka osaan olla ystävällinen myös ihmisille. Näytin rohkeuteni ja itsenäisyyteni, sekä myös meidän pihareviirimme rajoja piti tietenkin testata.

Mutta taidan olla vähän lyhytpinnainen luonteeltani. Ajan myötä pihalaumakin alkoi 'kiristää pipoani' ja ajauduin jälleen kahakoihin. Pääsin siis taas aitaukseen, eri aitaukseen tällä kertaa. Näitten nykyisten kavereitten kanssa en viitsi edes tapella. Tai sitten... olisinko jo vähän vanhenemassa. Olenhan jo v. 2011 syntynyt.

Mutta hei! Osaan tosi hienosti leikkiä aromurmelia! Katso vaikka! Kahdella jalalla pystyn seisomaan vaikka kuinka kauan! Melkeinpä kävelemäänkin. Siihen ei kaikkien taidot riitäkään.

Vaikka olenkin tämmöinen reaktioherkkä tyyppi, niin sanovat, ettei minullekaan olisi mahdottomuus joskus muuttaa omaan kotiin. Siellä kodissa pitäisi kyllä olla koirakokemusta omaava ihminen. Mutta nyt etsin kummeja.

Ryhtyisitkö sinä minun kummikseni? Kuulin, että veljellänikin oli kummi ennen kuin hän sai kodin. En kai minä ole veljeäni huonompi.

Terveisin murmelisi Teppo

Tepon kummit: Pia L.


SUSAN

SusanHei, olen Susan!

Minut löydettiin täältä Bulgarian maaseudulta pienenä pentuna ojasta ilman emoa veljeni ja siskoni kanssa.

Täällä niin valitettavan usein hylätään pienet pennut kadulle, eikä siellä pikkuisilla ole mitään mahdollisuutta selvitä. Onneksi meidät löydettiin päästiin tarhalle turvaan. Veljeni pääsi muuttamaan omaan rakkaaseen kotiin Suomeen, mutta siskoni valitettavasti menehtyi puolitoista vuotta sitten.

Onneksi minulla on täällä monta koira- ja kissakaveria. Ihmisistä pidän, mutta en anna heidän koskea itseeni. Olen ehkä vähän villi tyttö. Saan elää irti täällä ja lempipuuhaani on hevosten ajaminen ja olenkin super nopea. Tarhan pitäjä sanookin, että minussa on varmasti vinttikoiraa. Vaikka haaveilen omasta kodista, on minun täällä ihan hyvä olla.

Ryhtyisitkö sinä minun kummikseni turvaamaan elämääni täällä tarhalla?

Susanin kummit:   Mimmi H.   Susanna S.  ja  Maija K.


ALEKSIN

Aleksin ja kissa Aleksin tässä.

Moni ehkä muistaa minut keväältä 2015, kun sisarukseni ja minut pelastettiin, ihmisiltä joilla ei ollut varaa meitä ruokkia. Meillä oli aivan "väärät sääret" ja saimme silloin kaiken mahdollisen avun, kiitos teille kaikille!

Minä taisin olla silloin parhaimmassa kunnossa, pentueen vahvin ja nyt olenkin kasvanut isoksi, mutta väärät ovat sääreni edelleen, eikä tulevaisuuteni tästä syystä vaikuta kovin valoisalta. Mutta toistaiseksi olen vielä kaimani ns. oikea käsi, ja pihakoirana mielelläni seuraankin tapahtumia.

Tulisitko sinä tukemaan ja auttamaan minua ryhtymällä kummikseni?

Aleksinin kummit:   Lauri V.   ja  Johanna T.


LAIKA

LaikaHei olen Laika-tyttö, n. vuonna 2012 syntynyt kaunotar.

Silloin, kun kaksi suomalaista naista löysi minut kadulta leipomon edestä, olin tosi laihassa kunnossa ja onnuin yhtä jalkaani. He toivat minut tänne tarhalle turvaan muiden koirien joukkoon.

Täällä olen saanut syödä ja toipua rauhassa. Nyt jalkani on parantunut ja tykkään leikkimisestä. Viihdyn koirakaverieni kanssa, joskus leikkiessä on kuitenkin pakko vähän pompottaakin niitä.

Pidän myös kovasti ihmisistä ja tietenkin haluaisin myös oman kodin, jossa minulla olisi ikioma ihminen. Sillä ihmisellä ja kodilla pitäisi olla minulle aikaa. Yhdessä olisi tosi kivaa tutkia ympäristöä ja leikkiä. Seikkailla turvallisesti - yhdessä.

Koska sen oikean kodin etsintä voi viedä aikaa, minusta olisi kiva saada oma kummi-ihminen. Näistä kaikista haaveilen. Lukeeko sinun sydämessäsi Laika?

Laikan kummit:   Riina T.  Tiina P.


TEIJA

TeijaHei olen Teija!

Meidät löydettiin ihan pikkuisina naperoina muovikassista siskoni Mian kanssa.

Pääsimme tarhalle ja meitä hoivasi alkuaikoina iso poikakoira Boris.

Siskoni Mia muutti omaan kotiin sinne Suomeen, mutta minä en pysty menemään kuljetusboksiin, vaan saan niin hirveän paniikin ahtaassa paikassa, että revin boksin hajalle.

Ihmiset ovat miettineet kuinka voisin myös matkustaa omaan kotiin, mutta nyt minua hoidetaan täällä ja minulla on täällä monta kissa- ja koirakaveria. Saan täällä olla vapaana pihakoirana, ja minulle se sopii hyvin.

Voisitko sinä alkaa kummikseni ? Omaksi ihmisekseni, jolle voisin lähettää terveisiä.

Teijan kummit:   Aija R.


MINNA

Narttu. Syntynyt 2011.

Kummikoira MinnaHei

olen Minna ja asunut koko ikäni tarhalla. Saan olla täällä irti ja paras kaverini on toinen kummikoira Lumi. Emme mene minnekään ilman toisiamme.

Siskoni Asia muutti Suomeen muutama vuosi sitten. Minä en halua, että minuun kosketaan. Se vain on niin pelottavaa.

Täällä on ihan hyvä asustaa. Saan joka päivä ruuan ja pääsen kylminä ilmoina talliin nukkumaan. Muuten viihdyn ulkona.

Ai niin, pidämme takapihalla Lumin kanssa kissahoitolaa. Miksikö? Kaikki kissat vaan tykkää musta niin kauheesti. Ne haluu aina kainaloon tai jopa reppuselkään, jos satun lepäilemään pihalla sopivasti. Minkäs sille mahtaa, että oon niiden mieleinen hoitotäti.

Haluaisin nyt myös kummin, koska Lumillakin on. Ryhtyisitkö sinä minun kummikaverikseni?

Minnan kummit:   Saija H.


ZANI

Zani leikkii pallolla

Hei olen Zani, vuonna 2008 syntynyt tyttö.

Olen asunut täällä tarhalla jo muutaman vuoden. Olen energinen ja leikkisä. Innostun helposti ja osaan heiluttaa häntääkin, kun minulle puhutaan.

Kotiakin olen yrittänyt etsiä, mutta vielä ei ole löytynyt sitä oikeaa. Siksi tahdon nyt etsiä sinut kummikseni, kunnes pääsen omaan kotiin.

Voisithan alkaa kummikseni? Laittaisin sinulle vastineeksi kuulumisiani.

Zanin kummit:  Riitta P.


SCRUZZY

Scruzzy eli Rähjä

Hei Scruzzy täällä etsii kummeja!

Minua sanotaan myös Rähjäksi, en kuitenkaan rähjää, olen vain energinen ja kiinnostunut kaikesta. Minusta on mukavaa, kun saan huomiota, ja saan antaa pusuja. Olen siis hyvin ihmisystävällinen vuonna 2009 syntynyt tyttö.

Täällä tarhalla olen vapaana pihalla ja muut koirat ja kissat ovat kavereitani. Olen ollut kodinetsijänä jo jonkun aikaa, vielä ei ole löytynyt sitä oikeaa. Koska kodin saaminen tuntuu vievän aikaa, niin etsin nyt myös kummeja itselleni. Turvaamaan elämääni täällä tarhalla ja saamaan kuulumisiani.

Voisitko sinä alkaa kummikseni?

Scruzzyn kummit:  Roosa L.  ja  Salla N.


RUFAS

Rufas

Hei olen Rufas, arviolta vuonna 2014 syntynyt poika. Olen kuulemma melko kookas.

Jouduin tarhalle koska naapurin kanat kiinnostivat minua aivan liikaa, mutta onneksi pääsin tänne, enkä joutunut kadulle.

Luonteeltani olen ystävällinen ja energinen. Joku on sanonut, että tahdon olla pomonakin toisille koirille, vaikka mielestäni tulen muitten kanssa hyvin juttuun.

Ensimmäiset kaverini tarhalla, Bradatko, Pipsa ja Poka ovat kaikki nyt saaneet kodit Suomesta. Se on innoittanut minuakin haaveilemaan sellaisesta. Minulla onkin jo valmiina mikrosiru, passi ja rokotukset. Minut on myös kastroitu.

Sillä välin kuitenkin, kunnes se ikioma koti ja ihminen minullekin löytyy, tarvitsen kummeja turvaamaan oloani täällä tarhalla. Kummille lähettäisin kuulumisiani.

Kysynkin sinulta nyt suoraan - silmästä silmään - voisitko kenties sinäkin ryhtyä minulle kummiksi?

Terkuin Rufas!

Rufaksen kummit:  Erja P.


MALINKA

Malinka

Hei olen Malinka, 2009 syntynyt tyttö.

Asun täällä tarhalla, jossa vietän aikaani vapaana muiden pihakoirien ja kissojen kanssa. Meillä ei ole keskenämme ollut mitään ongelmia.

Tykkään seurata ympärilläni tapahtuvia asioita, sanovat, että se on minunlaiselleni koiralle luonteenomaista. Kuljen esimerkiksi tarhoihin ruokaa vievän ihmisen vierellä ja jään seuraamaan, että kaikki tehdään kuten pitääkin.

Pitävät minua itsenäisenä, mutta kyllä minua saa silittääkin, silloin kun haluan.

Olen etsinyt sitä oikeaa omaa kotiani jo jonkin aikaa, mutta sitä ei vielä ole löytynyt. Kotia etsin edelleen.

Nyt olen kuitenkin saanut jotain omaa! Huhtikuussa 2016 sain elämäni ensimmäisen kummin tuekseni. Vuf Vuf kummilleni!

Malinkan kummit:   Sari O.


ARISTOKRAT

Aristokrat

Olen Aristokrat, arviolta vuonna 2014 syntynyt ja n. 25 kiloinen, kastroitu uros. Asuin kotikoirana rakastavassa perheessä, kunnes naapurini onnistui häätämään minut pois perheestäni. Olin kai liian onnellinen. Minusta luopuminen oli raskas päätös, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut.

Omistajani kuitenkin halusivat minulle paremmat olot kuin katuolot, he halusivat minulle tulevaisuuden. Siksi olen nyt täällä tarhalla.

Olen ihmisrakas ja tulen koirien kanssa toimeen, mutta kissat eivät ole minun juttuni. Osaan kulkea hihnassakin.

Koska olen kotikoira ollut, niin tiedän, mistä haaveilla. Haluaisin uudestaan kotikoiraksi, ymmärtävään ja rakastavaan perheeseen, piankin. Mutta ymmärrän, että minua täytyy käydä ensin täällä katsomassa ja arvioimassa.

Etsinkin nyt kummia, joka haluaisi tukea minua täällä yhteisössä. Voisin siten omalta osaltani osallistua ylläpitooni täällä.

Katso lisää kummikoirien kuvia kuvagalleriasta

Aristokratin kummit:   Martina T.


DIVATKA

DivatkaHei,
Minä olen Divatka, tyttö Bulgarian tarhalta.
Olen kaunis ja onnellinenkin, mutta hyvin pelokas.

Toisten koirien sekä kissojen kanssa tulen toimeen, mutta teitä ihmisiä minä kovasti arkailen.
Elämässäni on luultavasti tapahtunut jotain sellaista miksi niin on, en kuitenkaan tahdo sellaisia enää muistella.

Olen oppinut tarkkailemaan ihmisiä turvallisen välimatkan päästä, sillä en halua kenenkään yllättävän minua ikävästi. Muiden pihakoirien joukossa on turvallista odottaa herkkuja ja tallissa on hyvä nukkua.

Tarha on siis minun kotini ja liikun täällä vapaana. Vapaudesta pidänkin hyvin paljon. Nykyisin pidän tarhaa kuitenkin kakkoskotinani, sillä vietän paljon aikaani läheisen bensa-aseman luona. Arvelevat, että minulla on siellä ihmisystävä. On nähty vanhan naisen tarjoavan herkkuja eteeni.

Minulla on täällä autonomia. Sanovat sitä itsemääräämisoikeudeksi. Tämmöiselle vapautta rakastavalle luonteelle kuten minä, se sopiikin. Arkuuteni ja tarkkasilmäisyyteni auttaa minua reissuillani. Tarhalla aina iloitsevat jälleennäkemisestäni.

Divatkan kummit:  Sine L.


HAPPY

HappyHappy täällä heippa!
Olen arviolta n. 8-vuotias, iloinen tyttö ja ehkä juuri iloisuudesta olen saanut nimeni.

Kun vuonna 2011 tulin nuorena tänne tarhalle, olin todella kipeä, huonokuntoinen ja laiha. Minulla todettiin sellaiset sairaudet kuin babesia ja erlichia. En paljon jaksanut tehdä muuta kuin makoilla turvallisen tuntuisessa kuljetuslaatikossa.
Pikkuhiljaa kuitenkin lääkkeet ja hyvä ruoka vahvistivat minua ja nyt minun sanotaan olevan jopa hieman pulskahko.

Tykkään kovasti leikkiä toisten täällä olevien koirien kanssa ja siinä puuhassa päiväni usein kuluvatkin. Olen myös hyvä paimentamaan hevosia. Kissojakin pihapiirissäni on. Tykkään paljon myös ihmisistä ja seurailen heitä kaikkialle.
En kuitenkaan tällä hetkellä luota tarhalla kuin yhteen ihmiseen.
Mieleni tekisi tutustua ihan kaikkiin, vielä kuitenkin keräilen rauhassa rohkeuttani.
Kaukaisissa haaveissani minulla on joskus myös oma koti, mutta vielä on liian aikaista sanoa tuleeko siitä koskaan kohdallani totta.
Sillä välin tarvitsisin apuasi turvaamaan elämääni täällä tarhalla. Alkaisitko myös sinä kummikseni?

Happyn kummit:   Virpi K.


KAAMOS

Hei sinä, joka tätä luet.

Minä olen Kaamos ja Divatka on siskoni.
Kirjoitan täältä tarhalta, joka on minulle turvallinen koti.
Olen hyvin arka ja jännitän kaikkia ihmisiä, jopa omaa hoitajaani.
Tykkään heidän puuhiaan kovasti seurailla, mutta koskea minuun ei saa, vaikka häntääni heilutakin.
Asun vapaana tarhan alueella
ja vaikka ihmisiä arkailenkin,
en täältä alueelta lähde mihinkään.
Luultavasti minua on kohdeltu huonosti entisessä elämässäni ja siksi tämä kaikki on minulle niin vaikeaa.
Minä kuitenkin yritän ja toivon, että joku päivä osaan ja uskallan luottaa ihmisiin, edes yhteen sellaiseen.
Näänhän kuitenkin täälläkin, että hyviäkin ihmisiä on olemassa,
Sellaisia, jotka pitävät minusta ja muista täällä huolta.
Tarvitsisin itselleni turvallisia ihmisiä myös siellä Suomessa, jos voit olla kummini, ethän epäröi.
Minä odotan täällä.

Kaamoksen kummit:   Lea L.


LUMI

lumiHei,
Täällä Lumi.

Jos katsot kuvaani, voit varmasti päätellä mistä olen nimeni saanut.
Olen melkoisen arka poika,
enkä anna ihmisten minuun koskea.
Tykkään seurailla tapahtumia tarhalla hieman kauempaa,
siten kun minusta tuntuu riittävän turvalliselta.
Minulla on täällä myös pari tooosi hyvää koiraystävää, joiden kanssa ollaan aina yhdessä ja pidetään huolta vähän vahtihommistakin.
Olen joskus varmastikkin jäänyt auton alle, sillä toinen etutassuni on vääntynyt ja luutunut hieman kummalliseen asentoon.
Se ei kuitenkaan minua haittaa, tassu toimii kuten muutkin, vaikka ei täydellinen ulospäin olekkaan.
Sellainen ihan oikea koti taitaa minulle olla liian kaukainen haave ja siksi olen tehnyt kotini tänne tarhalle.
Tarvitsisin kuitenkin elämääni täällä tukemaan kilttejä ihmisiä, joita voisin kutsua kummeikseni.. Olisitko sinä sellainen? Kummini? Olisithan?

Helen Thompsonin runoa mukaellen:

”Lumi ei suinkaan halua koko maailman

rakastavan sitä - vain yhden,

jota se itse on päätynyt rakastamaan”.

Lumin kummit:  Saija H.


 

JANET

Janet Hei!

Minä olen Janet, v. 2007 syntynyt  sosiaalinen tyttö.
 Kirjoitan teille, sillä etsin kummeja tukemaan  elämääni tarhalla.
 Olen tosi hyvä hakemaan huomiota ihmisiltä  ja toivon, että se toimii näin kirjoituksenkin  muodossa.

 Osaan vinkua, vetää hihasta, hyppiä,  haukkua ja olla aina siellä missä tapahtuu.
  Nyt varmaan ihmettelet miksi minua ei adoptoida, miksi en koskaan voi matkustaa Suomeen?
Siitä voin kertoa sen verran, että minulle on joskus tapahtunut jotakin todella ikävää, mitä tässä en halua enempää muistella.
Minulle ei kuitenkaan saa koskaan laittaa hihnaa kaulaan tai yrittää muuten pitää minua aloillaan. Sillä silloin sekoan pelosta, en koskaan voi unohtaa sitä pahaa mitä kerran koin ja jonka nämä toimet tuovat selvästi mieleeni.
Se on surullista, mutta olen jo tottunut ajatukseen, että tarha on kotini ja viihdyn täällä.
Joten tarvitsen siis apuasi elämäni turvaamiseen täällä.

Autathan jos vain voit?
Kovasti toivoo Janet

Janetin kummit:  Teija H.


TUHKA

Hei Olen Tuhka!

Minut löydettiin rannalta 2013 äitini ja 7 sisarukseni kanssa, kun olin vielä ihan pieni pentu.

Meidän äiti on muuttanut jo Suomeen ja hän on onnellinen kotikoira. Meissä sisaruksissa virtaa vahvasti paimenkoiran veri. Minä olen Tarmon kanssa rohkein ja pidän ihmisten huomiosta.

Olen kuulemma myös kotiaetsivissä, mutta sopivan kodin löytämisessä voi mennä aikaa. Täällä ollaan minulle kilttejä ja saan joka päivä ruokaa.

Haluaisitko sinä alkaa kummikseni ja taata minulle hyvän elämän täällä tarhalla?

 



Tuhkan kummit:   Riitta G.  ja  Marjut S.


 

Ajankohtaista

Rokotuskampanja 2018

Se on taas kevät ja rokotuspäivä lähestyy! Pitääksemme yllä tarhan koirien ja kissojen terveyttä ja ...


Uutisia rescuekentältä!

Jo useamman vuoden ajan on pyritty saamaan aikaan yhteistyötä rescue-työtä Suomessa tekevien ...


Vuosikokous

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 25.3.2018 klo 13:00-15:00 osoitteessa Hepo-ojantie ...


Hyväntekeväisyyspuistoilua!

TERVETULOA KAIKKI puistoilemaan 18. maaliskuuta 2018 klo 14:00–16:00 Järvenpäähän Lepolan ...


Yhteistilauskampanja 1.2.-28.2.2018 on päättynyt

Voi Jalo, Jalo, Jalo !!! Wufff, mitä? Pääset käymään monta kertaa ruokakaupassa, sillä me olemme ...


Liity nyt jäseneksi

Arvomme kaikkien jäsenmaksun maksaneiden kesken kolmelle kuumavesipullon yhdistyksen logolla. ...


Kiitos vuodesta 2017 ja Hyvää uutta vuotta!

Ajatuksia vuodenvaihteessa. Mitä menneestä vuodesta voisi sanoa? Maailma on edelleen paha paikka, ...


Hyvää Joulua!


Kummi, onko yhteystietosi muuttunut?

Ota yhteyttä osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com, niin päivitämme tietosi ja saat taas ...


Eläinten viikon tapahtuma 2017

Olemme mukana lauantaina 7.10.2017 eläinten viikon tapahtumassa Turun Skanssissa kello kymmenestä ...