Kadonneet

 

Tänne laitamme sellaiset koirat, joista emme tiedä muuta kuin, että ovat kadonneet tarhan pihalta. Joskus pihakoirat lähtevät omille retkillensä, joilta kuitenkin saattavat vielä palata takaisin. Kummeille aina ilmoitamme katoamisesta.
 


BARSIK

Kadonnut marraskuussa 2017

Barsik

Hei te siellä, täällä Barsik.

Minut tuotiin tarhalle paikasta, jota silloin kutsuin kodikseni.
Omistajani toimesta, jolla ei enää ollut varaa ruokkia minua.
Minua pidettiin siellä huonosti, enkä silloin ymmärtänyt ettei oikeassa kodissa ikinä tehtäisi niin.
Tullessani tänne olin siis hyvin laiha ja nälkäinen ja minulla oli haavoja, joihin sain heti hoitoa.
Sain myös ruokaa ja aloin voida muutenkin hurjasti paremmin.
Olen nuori poika, joten uskon, että nyt minulla on vielä monia hymyileviä vuosia edessäni.
Tarhalla asuin aluksi aitauksessa sillä välillä saatan olla hieman pahapäinen toisille uroksille. Minä olen lauman vartija ja minun on kovin vaikea ymmärtää mitä nämä toiset miehet tekevät reviirilläni. Nyt olen kuitenkin totuttelemassa pihakoiraksi ja mielestäni hienosti menee.

Vaikka itse sanonkin, olen melko tärkeä henkilö tarhan turvallisuuden kannalta.
Joten alkamalla kummikseni, autat oikeastaan meitä kaikkia, sillä avullasi ja tuellasi, jaksan pysyä valppaana ja tietenkin se kaikki tekee minusta onnellisen.
Jokainenhan haluaa olla tärkeä, minäkin!

Barsikin kummi on Marja-Leena U.


CARE

Kadonnut marraskuun 2015 lopulla.

careHei kaukainen Suomi, täällä Care.

Kirjoitan sinulle joka haluaisit alkaa kummikseni, sinulle joka
ymmärrät millaiset kortit minulle elämässäni jaettiin ja sinulle joka minua tahtoisi auttaa.
Asun täällä Bulgariassa, tarhalla monen muun koiran tavoin.
Minut pelastettiin tänne siskoni kanssa kun olimme nuoria ja täältä saimme ruokaa ja kodin, jollaisesta emme olleet aiemmin tienneet mitään.
Pian tarhalle tuloni jälkeen, minulle tapahtui jotakin hyvin ikävää.. Satutin jalkani todella pahoin ja lopulta se jouduttiin amputoimaan.
Ihmiset arvuuttelivat, oliko vamman aiheuttanut toinen koira vai jokin muu onnettomuus, mutta minä en tahtonut enää sitä muistella.
Nyt kaikki on hyvin..
Oloni on turvallinen ja olen parantunut hyvin. Juoksen nopeasti ilman puuttuvaa jalkaani, sanotaan että olen tarhalla nopein ja siitä olen ylpeä. Pidän ihmisistä, huomiosta ja rapsutuksista.
juuri sinun avullasi kaikki voi jatkuakkin näin.
Otathan yhteyttä yhdistyksen ihmisiin jos olet se ketä etsin?

Odottaen Care.

Caren kummi on Rita H.

Lue Caren kertomus tästä


 

Ajankohtaista

Kodittomat Bulgarian Koirat ry 10 vuotta

KODITTOMAT BULGARIAN KOIRAT RY 10 vuotta Yhdistyksen perustajien mietteitä: " Haaveilimme, niin ...


Kutsu vuosikokoukseen

Hei Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 16.3.2019 alkaen klo 14:00 päättyen klo 16:00 ...


Ystävänpäiväkampanja

Pienikin apu on suuri ❤️ Ystävänpäivä tempaus! Ajalla 12-19.2.2019 Ystävyyttä on monenlaista. ...


Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys

Hyvää Uutta Vuotta 2019 💞 Kiitos vuodesta 2018 Ilokseni olen saanut liittyä tähän hienoon joukkoon ...


Tilda

Välillä tuntuu, ettei ihmisen raakuudella ole rajaa. Tarhanpitäjälle tuli soitto naapurikaupungista, ...


Blackie

"Isä, tuo koira tarvitsee apua!" Aleksin oli tyttärensä kanssa käymässä kaupungilla, kun tyttö oli ...


Uutisia tarhalta

Uutisia tarhalta. Mirela on eilen synnyttänyt 4 pentua, emo ja pennut voivat hyvin. Mirela löytyi 2 ...


Hyvää joulua!

Näissä tunnelmissa yhdistyksen väki toivottaa teille rauhaisaa ja hyvää joulun aikaa 💞🎄🐾. Kiitos ...


Hyviä uutisia

Sparki joka tuli sunnuntaina 9.12 kotihoitoon Suomeen on saanut pysyvän kodin kotihoitoperheestään. ...


Joulukampanja

Tänäkin vuonna pidämme jo lähes perinteeksi muodostuneen joulukampanjan. Yhdessä saamme luotua ...