Blackie

Blackie, uros
Keskikokoinen

Arvioitu syntymäaika 07/2018
Kastroitu

Blackie löydettiin tien laitaan tuupertuneena
joulukuussa 2018. Löydettäessä hän oli voimaton ja pökerryksissä juuri tehdyn steriloinnin vuoksi. Emme tiedä, miksi omistaja oli hylännyt kastroidun koiransa kadulle.

Onneksi paikallinen koiratarhaaja otti Blackien hoiviinsa. Tarhalla Blackie on paitsi kerännyt voimia, myös reipastunut kosolti. Hän tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

Blackie saattaa aluksi tehdä tuttavuutta ihmiseen etäämpää, mutta hetken ihmeteltyään hän on sulaa vahaa – ja sulattaa sydämesi!

Blackie etsii rakastavaa kotia, jossa hänen rankka taustansa ymmärretään.

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja. (Poikkeuksena alle 6 kk ikäiset pennut, jotka yhdistys velvoittaa kastroimaan neljän kuukauden sisällä Suomeen tuonnista.)

Suomeen tuotaessa koirat on rekisteröity Traces-järjestelmään sekä mikrosirutettu.

Heille on annettu kaksinkertaiset Rabies- ja vitosrokotukset, sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirille on annettu ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.

Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.

Jos kiinnostuit Blackiesta, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteen.

 

Ajankohtaista

LOUKKUKERÄYS 🐶🐱

Aktiivimme Niina asuu Leshnikovossa. Hän auttaa suuresti eläinten kanssa lähikylissä ja kaupungeissa ...


ROKOTUSKAMPANJA 💉🐈🐕

Koiratarhalla alkaa pian vuosirokotusten aika. Vuosittainen rokotuspäivä järjestetään Kavarnan ...


STERILOINTIKAMPANJA 🐕🐈✂️

Kevät tuo tullessaan kauniit aurinkoiset päivät Bulgariaan, mutta myös karun totuuden: kadut ovat ...


SOS-KERÄYS

Koronaviruksen takia todellinen huoli on kaduilla elävien koirien ja kissojen ruuan saanti. ...


Tiedotus

TIEDOTUS JA HÄTÄAPUKERÄYS! Bulgaria on julistanut hätätilan maahan tänään (13.3.20) kuukaudeksi. ...


Kutsu vuosikokoukseen

Kutsu vuosikokoukseen 21.3.2020 --------------------------------------- Hei Yhdistyksen ...


Lahjoituskuorman lähettämis keräys

APUA TARVITAAN LAHJOITUSKUORMAN LÄHETTÄMISEEN! 🐾 Keräämme tällä hetkellä varoja vuoden ensimmäisen ...


Puheenjohtajan uuden vuoden puhe

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020! Kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa: ...


Lähemmäksi omaa kotia keräys

Keräys uuden tarhan hyväksi. Kaikki mikä Suomessa on helppoa on Bulgariassa vaikeaa. Joudumme ...


Uusi yhteistyökumppani

Meillä on uusi yhteistyökumppani The voice of the animals joka on bulgarialaisten vapaaehtoisten ...