Onneli

Onneli, narttu
Syntymäaika noin 2017
Steriloitu
Paino noin 25kg

Onneli etsii kiireellisesti kotia, jossa ei rakkautta puutu.

Onneli tarvitsee määrätietoisen omistajan, jolla on kärsivällisyyttä kovia kokenutta koiraa kohtaan.

Onneli löytyi bulgarialaiselta lentokentältä, jossa pikkuinen vaelsi eksyneenä ja ypöyksin.

Neuvokas Onneli osasi kuitenkin hakeutua oikeiden ihmisten luo, ja pääsi näin tarhalle turvaan. Kiinni otettaessa Onneli oli luottavainen ja rauhallinen.

Tarhalle tulijoihin Onneli suhtautuu tuttavallisesti, mutta muutoin tarhaelämä ei sovi hänelle alkuunkaan. Onneli on todella stressaantunut ja levoton: kiertää vain ympyrää.

Haluamme löytää kodin, jossa Onnelille turvataan paitsi uusi alku, myös seesteinen ja turvallinen loppuelämä.

Emme suosittele häntä perheeseen, jossa on lapsia tai pieneläimiä.

Olemme varmoja, että Onneli tekee uuden omistajansa onnelliseksi.

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja. (Poikkeuksena alle 6 kk ikäiset pennut, jotka yhdistys velvoittaa kastroimaan neljän kuukauden sisällä Suomeen tuonnista.)

Suomeen tuotaessa koirat on rekisteröity Traces-järjestelmään sekä mikrosirutettu.

Heille on annettu Rabies- ja vitosrokotus, sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit.

Lisäksi koirille on annettu ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.

Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.

Jos kiinnostuit Onnelista, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteen.

Ajankohtaista

ROKOTUSKAMPANJA 💉🐈🐕

Koiratarhalla alkaa pian vuosirokotusten aika. Vuosittainen rokotuspäivä järjestetään Kavarnan ...


STERILOINTIKAMPANJA 🐕🐈✂️

Kevät tuo tullessaan kauniit aurinkoiset päivät Bulgariaan, mutta myös karun totuuden: kadut ovat ...


SOS-KERÄYS

Koronaviruksen takia todellinen huoli on kaduilla elävien koirien ja kissojen ruuan saanti. ...


Tiedotus

TIEDOTUS JA HÄTÄAPUKERÄYS! Bulgaria on julistanut hätätilan maahan tänään (13.3.20) kuukaudeksi. ...


Kutsu vuosikokoukseen

Kutsu vuosikokoukseen 21.3.2020 --------------------------------------- Hei Yhdistyksen ...


Lahjoituskuorman lähettämis keräys

APUA TARVITAAN LAHJOITUSKUORMAN LÄHETTÄMISEEN! 🐾 Keräämme tällä hetkellä varoja vuoden ensimmäisen ...


Puheenjohtajan uuden vuoden puhe

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020! Kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa: ...


Lähemmäksi omaa kotia keräys

Keräys uuden tarhan hyväksi. Kaikki mikä Suomessa on helppoa on Bulgariassa vaikeaa. Joudumme ...


Uusi yhteistyökumppani

Meillä on uusi yhteistyökumppani The voice of the animals joka on bulgarialaisten vapaaehtoisten ...