Hansu


Etsin itselleni kummeja!

Joku oli jättänyt minut pienen Hansu tytön Leshnikovossa erään talon aidan taakse yksinäni itkemään ja juoksentelemaan. Pääsin aidan ali talon pihaan, jossa asuu kultaisia, eläinrakkaita ihmisiä. He eivät voineet ottaa minua luokseen omien koiriensa vuoksi, mutta he soittivat Bulgariassa asuvalle yhdistyksen aktiiville ja kertoivat minusta.

Nyt olen täällä kotihoidossa nauttimassa hellyydestä ja huolenpidosta. Kotihoitoon tullessa minussa oli kiinni useita punkkeja jotka poistettiin. Luonteeltani olen riehakas ja nopea liikkeinen. Olen myös nopea oppimaan uusia temppuja. Täällä kotihoidossa osaan muun muassa avata sekä väliovet että asunnon ulko-oven. Kooltani olen iso ja yletyn joka paikkaan, jos vahingossakaan pöydälle jää ruoka vahtimatta löytää se paremman paikan minun vatsastani.
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.

Kummimaksu on 18€/ kk.

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.

Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.


Kummini:

Ira W.

Anneli M.

Katariina G.