Masi

Tule kummiksi Masille! 

Minä poika päätin aikoinaan jäädä asumaan yhden miehen pihapiiriin. Yhdistyksen avustamana sain sinne oman kopinkin. Mutta sitten terveyteni alkoi reistailla siihen malliin, että katsottiin parhaaksi hakea minut kotihoitopaikkaan asumaan, jotta terveydentilaani voidaan tarkkailla. 

Päivät minä juoksentelen ja touhuan kovin, mutta kun ilta tulee ja rauhoitun makuulleni, alan yskiä, kakoa ja yökkäillä. Verikokeet ja testit on otettu, mutta niistä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Nyt minulla on onneksi lääkitys, joka helpottaa oloani. Toivottavasti löydän itselleni mukavan kummin, joka haluaa auttaa minua, sillä apu tulee nyt todella tarpeeseen. 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin kotihoidossa/tarhalla. 

Kummimaksu on 18€/ kk

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. 

Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. 

Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.

Kummini:

Minna U. 

Kaarina K.