Proteo

Lutuinen Proteo etsii kummia 

Makoilin rautatien vieressä, kun ohiajavasta autosta minut huomattiin ensimmäisen kerran. Minun oletettiin kuuluvan eräälle paimenelle. Mutta jonkin ajan kuluttua tuo sama ihminen havaitsi minut kuljeskelemassa metsässä lähellä kylään johtavaa tietä. Kun hän lähestyi minua ja näki surullisen katseeni, hän oivalsi, etten kuulunut kenellekään ja otti minut mukaansa. Sain nimekseni Proteo Turkin maanjäristyksen pelastusoperaation aikana menehtyneen meksikolaisen pelastuskoiran muistoksi. 

Meikäläinen on mukava ja sosiaalinen nuori poika, joka nauttii, kun saa nyt elää turvallisessa paikassa vatsa kylläisenä. Jotta minusta voidaan pitää hyvää huolta jatkossakin, auttaisitko sinä minua ja tulisit kummikseni. 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin kotihoidossa/tarhalla. 

Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.