Tessu

Minä olen Tessu!

Minut ja veljeni Topi pelastettiin kadun vilinästä. Olemme vielä niin pieniä, ettemme olisi niissä olosuhteissa kauan pärjänneet. Saimme tarhalta turvapaikan, jossa saamme nyt kasvaa ja vahvistua. Minä olen leikkisä ja kiva poika. 

Toivon, että minulla on hyvä ja valoisa elämä edessäni. Jotta saan esimerkiksi mahdollisimman ravitsevaa ruokaa kasvuani tukemaan, tarvitsen siihen kummin apua. Voisitkohan sinä auttaa minua? 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin kotihoidossa/tarhalla. 

Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.