Usko

Pikkumies Usko etsii kummia 

Minä olen ihastuttava pikkuinen koirapoika. Minut löydettiin kaupungin keskustasta hylättynä karvakasana. Turkkini oli kamalan takkuinen ja takkuihin oli tarttunut heinää ja keppejä niin paljon, että minun oli vaikea liikkua. Jotta turkkini voitiin siistiä, piti minut nukuttaa toimenpidettä varten. Ihana eläinlääkäri päästi minut turkin pinteestä. Leikattu karvakasa painoi 1,5 kg! Nyt olen turvassa täällä tarhalla. Mikä helpotuksen tunne! Minä poika rakastan rapsutuksia ja ihmisen huomiota. Olen sitä mieltä, ettei muiden koirien tarvitsisi tulla ihmisen lähelle huomiota viemään. Minä olen sosiaalinen, älykäs ja reipas kaveri. Minusta on mukava touhuta kaikenlaista ja viihdyn hyvin lenkkipoluilla. Mitä tuumaat. Voisitko sinä auttaa minua ja ryhtyä kummiksi tällaiselle Usko-pojalle? 

Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin kotihoidossa/tarhalla. 

Kummimaksu on 18€/ kk. 

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset. Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset. 

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. 

Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.

Kummini:
Veikko R.

Paula B.