Tiedot
Hana-tyttö selvisi kadulta – nyt tyttö tarvitsee sinua Hana ilmestyi yhtäkkiä kaupungin keskustaan. Suurikokoinen, koditon koira herätti ihmisissä pelkoa – mutta ennen kaikkea huolta. Tilanne oli vaarallinen: Hana oli juoksuissa ja urokset piirittivät kaduilla. Onneksi apu tuli ajoissa. Hana steriloitiin ja pääsi turvaan hyväsydämisen ihmisen hoiviin. Kadulle tätä kilttiä ja sosiaalista tyttöä ei enää haluttu päästää. Hana ansaitsi mahdollisuuden. Kun kaikki alkoi vihdoin näyttää paremmalta, elämä heitti uuden varjon Hanan ylle. Tyttö sairastui ja lopetti syömisen kokonaan. Tilanne oli kriittinen. Eläinlääkärin hoito, lääkitys ja huolenpito kuitenkin pelastivat Hanan – ja vähitellen tyttö palasi takaisin omaksi iloiseksi itsekseen. Arviolta toukokuussa 2024 syntyneelle Hanalle etsitään kummia – ihmistä, joka haluaa kulkea rinnalla ja varmistaa, että tytöllä on asiat hyvin. Sinun tuellasi Hana saa jatkossakin ravitsevaa ruokaa, hoitoa ja ennen kaikkea turvallisen tulevaisuuden. Ryhtymällä kummiksi annat koiralle mahdollisuuden turvalliseen ja hyvään elämään tarhalla tai kotihoidossa. Kummimaksu on 18 € kuukaudessa. Kummilahjoitusten avulla koirat saavat ravitsevaa ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä säännölliset sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen päivittäiset ylläpitokustannukset. Tavoitteenamme on, että jokaisella koiralla olisi vähintään kolme kummia. Kolmen kummin tuki riittää kattamaan koiran kuukausittaiset peruselinkustannukset. Jos päätät ryhtyä kummiksi, lähetä yhteystietosi sähköpostitse osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com. Saat meiltä ohjeet kummiuteen. Kummina saat kerran vuodessa kummikirjeen, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia, ja pidämme sinut ajan tasalla myös koiran terveydessä tai elämäntilanteessa tapahtuvista muutoksista.
Kummi:
Katja K
Voit liittyä koirakummiksi ja tukea Hanan arkea tarhalla. Lue lisää kummitoiminnasta.
Lue kummitoiminnasta