Tiedot
Pieni Esa löytyi kahvilan pihalta, minne poika oli eräänä perjantaiaamuna jätetty ennen kahvilan avaamista. Siellä pikkuinen vietti koko viikonlopun. Esa on sosiaalinen kaveri ja ehkä vähän liiankin innokas. Poika hyppi asiakkaita vasten ja pyöri jaloissa, minkä vuoksi kahvilan pitäjä halusi koiran nopeasti pois. Pikkumiehen korvista puuttuu paloja, ja elämä on jättänyt jälkensä. Mutta nyt arviolta vuonna 2021 syntynyt Esa on turvassa tarhalla ja tarvitsee kummien apua elämänsä tueksi. Yhdistys on jo huolehtinut siitä, että Esan hampaat on puhdistettu, tyrä operoitu ja anaplasmoosi hoidettu antibiootein. Voisitko sinä olla Esan kummi? Ryhtymällä kummiksi annat koiralle mahdollisuuden turvalliseen ja hyvään elämään tarhalla tai kotihoidossa. Kummimaksu on 18 € kuukaudessa. Kummilahjoitusten avulla koirat saavat ravitsevaa ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä säännölliset sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen päivittäiset ylläpitokustannukset. Tavoitteenamme on, että jokaisella koiralla olisi vähintään kolme kummia. Kolmen kummin tuki riittää kattamaan koiran kuukausittaiset peruselinkustannukset. Jos päätät ryhtyä kummiksi, lähetä yhteystietosi sähköpostitse osoitteeseen kummi.bulgariankoirat@gmail.com. Saat meiltä ohjeet kummiuteen. Kummina saat kerran vuodessa kummikirjeen, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia, ja pidämme sinut ajan tasalla myös koiran terveydessä tai elämäntilanteessa tapahtuvista muutoksista.
Voit liittyä koirakummiksi ja tukea Esan arkea tarhalla. Lue lisää kummitoiminnasta.
Lue kummitoiminnasta