Aamos

Nallekarhu-Aamos etsii omaa kotia! 

Uros 

Arvioitu syntymäaika 08.01.2023 

Aikuiskokoarvio +40 kg 

Kastroitu 

Sijainti: Leshnikovo, Bulgaria

Aamos on iso kaveri, hieman kömpelö, leikkisä ja perusluonteeltaan rauhallinen. Vähän sellainen "peräkammarin" poika, joka tarvitsee rutkasti aikaa sopeutua uuteen kotiin ja uuteen elämään. Aamos on aluksi varauksellinen uusia ihmisiä kohtaan. Kun lopulta tulee luokse, harkitsee kovasti, antaisiko koskettaa itseään. Ilme on hyvinkin sellainen, että anteeksi, että olen olemassa. 

Aamos rakastaa leluja. Aamokselle etsitään rakastavaa kotia mielellään omakotitalosta/rivitalosta jo kokonsa vuoksi ja siksi, että poika on uusia asioita kohtaan varauksellinen. Kodista täytyy löytyä myös aikaa ja halua touhuta Aamoksen kanssa. Ymmärrystä vaaditaan siihen, että sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin vaatii oman aikansa ja tilansa. Aamos on tottunut toisiin koiriin, mutta pienten lasten kanssa ei ole ollut tekemisissä. 

Aamoksen tarina alkaa metsästä. Tiineenä ollut koira löytyi pussiin sullottuna. Pussin löysi sattumalta paikallinen asukas, joka päästi koiran ulos ja antoi ruokaa, sillä tämä oli hyvin laiha ja nälkiintynyt. Ennen kuin koira saatiin pois metsästä, Aamos sisaruksineen ehtivät jo syntyä. Yhdistyksen avustamana kaikki pääsivät turvaan. 

Huomioithan, että ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirat ovat saaneet kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi. 

Jos kiinnostuit Aamoksesta, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.