Blackie

.

Hei,
olen Blackie!

Minut löydettiin tienlaitaan tuupertuneena joulukuussa 2018. Löydettäessä olin voimaton ja pökerryksissä juuri tehdyn kastroinnin vuoksi. En tiedä, miksi minut hylättiin kadulle.
Onneksi tarhanpitäjä otti minut hoiviinsa. Täällä tarhalla olen paitsi kerännyt voimia, myös reipastunut kosolti.
Jaan aitaukseni kolmen muun koiran kanssa, joiden kanssa tulen hyvin toimeen.


Ihmisiin teen sen sijaan tuttavuutta etäämpää, sillä elämänkolhujen jättämien jälkien vuoksi olen arka ja varauksellinen ihmisiä kohtaan.
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.
Kummimaksu on 18€/ kk.
Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.


Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.
Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.
Kummini: Pirjo M ja Marko P.