Julia

Suloinen Julia odottaa omaa kotia! 

Narttu, steriloitu 

Arvioitu syntymäaika 08.01.2023 

Aikuiskokoarvio n.30 kg 

Sijainti: Leshnikovo, Bulgaria

Julian tarina alkaa metsästä, josta löytyi tiineenä ollut koira pussiin sullottuna. Pussin löysi sattumalta paikallinen asukas, joka päästi koiran ulos ja antoi ruokaa, sillä koira oli hyvin laiha ja nälkiintynyt. Ennen kuin emokoira saatiin pois metsästä, Julia ja kaksi sisarusta olivat jo syntyneet. Yhdistyksen avustamana kaikki pääsivät turvaan. 

Julia on pentueen rohkein tyttö, joka rakastaa ihmisiä ja rapsutuksia. Tyttö on iloinen, leikkisä ja aktiivinen, jonka vuoksi tarvitseekin kodin, jossa halutaan puuhata tämän kanssa. Julialle etsitään rakastavaa ja ymmärtäväistä kotia. Sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin vaatii oman aikansa ja tilansa. Julia on tottunut toisiin koiriin, mutta pienten lasten kanssa ei ole ollut tekemisissä. 

Huomioithan, että ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. 

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirat ovat saaneet kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi. 

Jos kiinnostuit Juliasta, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.