Sisu


ADOPTIOSSA

Kenen sydämessä on paikka Sisulle?

Uros

Arvioitu syntymäaika 13.3.2021

Kokoarvio n. 20kg, 60cm

Kastroitu

Sijainti: Varna, Bulgaria

Sisu on odottanut tarhalla kaksi pitkää vuotta oman kodin löytymistä. Sisu on kiltti, utelias ja iloinen poika, mutta myös arka. Sisu rakastaa tuttuja ihmisiä ja haluaisi kovin tutustua myös uusiin, mutta arkuus vie vielä voiton. Luottamus uusiin ihmisiin vaatii oman aikansa. Koska Sisulla ei ole kokemusta kotikoirana olemisesta, täytyy kodista löytyä ymmärrystä, aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kotikoiran elämä kun on aluksi uutta ja jännittävää. Sisu tulee toimeen muiden koirien kanssa. Koirakaveri olisikin iloinen yllätys tulevassa kodissa. Sisu etsii kotia, jossa on ennestään kokemusta koirista ja joka sijaitsee rauhallisella alueella. Sisua ei luovuteta pienlapsiperheeseen.

Sisu löytyi jo pentuna sisarustensa kanssa hautausmaalta, jonne pikkuiset oli hylätty. Kaupungin toimesta tarhanpitäjälle ilmoitettiin näistä pennuista. Tarhanpitäjän saapuessa paikalle, kaksi niistä oli jo ehtinyt menehtyä. Sisu ja muut sisarukset saivat mahdollisuuden elämään, kun saivat turvapaikan tarhalta.

Odottavan aika on pitkä, eikä mikään vedä vertoja kodin lämmölle ja rakastaville ihmisille. Voisiko Sisusta tulla uusi perheenjäsen sinun kotiisi?

Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos saattaa olla koiralle erittäin stressaavaa ja aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit.

Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.

Jos kiinnostuit Sisusta, käy lukaisemassa Adoptioinfo ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen.