Tarmo

Tarmo, uros
Syntymäaika 2013
Kastroitu
Paino noin 25kg

Tarmo on pitkään tarhalla ollut kolli, joka löydettiin äitinsä ja seitsemän sisaruksensa kanssa bulgarialaiselta rannalta syksyllä 2013.

Tarmo on sisarusparvensa rohkein ja retein. Hän on niin läheisyydenkipeä, että liki sekoaa, kun ihminen tulee tarhaan. Tarmo haluaa saada huomion itselleen hyppimällä ja näykkimällä vaatteista.

Pahaa Tarmo ei kuitenkaan tahdo, vaan on avoin ja avarakatseinen koira. Hän tarvitsee kodin, jossa lämmöstä ja läheisyydestä ei ole pulaa.

Tarmo tulee mainiosti toimeen toisten koirien kanssa. Sopeutuvaisen luonteensa ansiosta Tarmolle lapset tuskin tuottaisivat ongelmia, mutta mahdollisen paimenviettinsä takia emme voi suositella häntä lapsiperheeseen.

Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja. (Poikkeuksena alle 6 kk ikäiset pennut, jotka yhdistys velvoittaa kastroimaan neljän kuukauden sisällä Suomeen tuonnista.)

Suomeen tuotaessa koirat on rekisteröity Traces-järjestelmään sekä mikrosirutettu.

Heille on annettu Rabies- ja vitosrokotus, sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit.

Lisäksi koirille on annettu ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt.

Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi.

Jos kiinnostuit Tarmosta, käy lukaisemassa https://bulgariankoirat.com/adoptioinfo/ ja täytä linkistä löytyvä kotiselvityslomake. Adoptiohaastattelijamme on yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteen.

Ajankohtaista

LOUKKUKERÄYS 🐶🐱

Aktiivimme Niina asuu Leshnikovossa. Hän auttaa suuresti eläinten kanssa lähikylissä ja kaupungeissa ...


ROKOTUSKAMPANJA 💉🐈🐕

Koiratarhalla alkaa pian vuosirokotusten aika. Vuosittainen rokotuspäivä järjestetään Kavarnan ...


STERILOINTIKAMPANJA 🐕🐈✂️

Kevät tuo tullessaan kauniit aurinkoiset päivät Bulgariaan, mutta myös karun totuuden: kadut ovat ...


SOS-KERÄYS

Koronaviruksen takia todellinen huoli on kaduilla elävien koirien ja kissojen ruuan saanti. ...


Tiedotus

TIEDOTUS JA HÄTÄAPUKERÄYS! Bulgaria on julistanut hätätilan maahan tänään (13.3.20) kuukaudeksi. ...


Kutsu vuosikokoukseen

Kutsu vuosikokoukseen 21.3.2020 --------------------------------------- Hei Yhdistyksen ...


Lahjoituskuorman lähettämis keräys

APUA TARVITAAN LAHJOITUSKUORMAN LÄHETTÄMISEEN! 🐾 Keräämme tällä hetkellä varoja vuoden ensimmäisen ...


Puheenjohtajan uuden vuoden puhe

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020! Kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa: ...


Lähemmäksi omaa kotia keräys

Keräys uuden tarhan hyväksi. Kaikki mikä Suomessa on helppoa on Bulgariassa vaikeaa. Joudumme ...


Uusi yhteistyökumppani

Meillä on uusi yhteistyökumppani The voice of the animals joka on bulgarialaisten vapaaehtoisten ...