Tero


Terve!


Tero täällä, yksi tarhan pitkäaikaisimmista asukkaista. Lähes koko elämäni, tämä tarha on ollut kotini. Meidät, seitsemän pientä sisarusta ja äiti löydettiin joltakin ranta-alueelta ja tuotiin tänne. Äiti ja muutama sisaruksistani ovat jo kauan sitten muuttaneet Suomeen. Rakas veljeni Tuhka kuoli muutama vuosi sitten ja nyt täällä asumme Tarmo ja minä kahdestaan. Onneksi asumme Tarmon kanssa samassa aitauksessa.

Tarmo on ollut kotia etsivien joukossa jo jonkin aikaa, mutta minä olen kuulemma ollut liian arka ryhtymään kotikoiraksi. Mutta nyt tilanne on toinen: olen hieman rohkaistunut ja alkanut luottaa ihmisiin ja niinpä minäkin olen kotia etsimässä, kuulemma osastolla "erityisadoptiot". Minun kaltaiselleni kaverille sopivan kodin löytyminen ei liene ihan yksinkertainen juttu. Toisiaan mietin, mahtaako tällaiselle aralle pojalle sellaista ylipäänsä olla tarjolla.

Olen saanut hyvää palautetta reipastumisestani, niin tarhan ihmisiltä kuin veljeltäni Tarmolta. Toistaiseksi kuitenkin jatkan elämääni täällä tutulla tarhalla, kodista varovasti haaveillen. Vaikka ihmisiin luottaminen on minulle vaikeaa, toivoisin kovasti omaa kummia ystäväkseni. Mistähän sellainen löytyisi?
Ryhtymällä kummiksi mahdollistat koirien hyvinvoinnin tarhalla.

Kummimaksu on 18€/ kk.

Kummilahjoituksilla koirat saavat ravinteikasta ruokaa, rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä sisä- ja ulkoloishäädöt. Lahjoituksilla katetaan myös tarhojen kustannukset.

Toivomme, että jokainen koira saisi vähintään kolme kummia. Kolme kummia kattaa koiran kuukausittaiset elinkustannukset.

Jos päätät ottaa itsellesi kummikoiran, ilmoita yhteystietosi kummi.bulgariankoirat@gmail.com, josta annamme ohjeet kummiuteen. Kummina saat kummikirjeen kaksi kertaa vuodessa, jossa kuulet kummikoirasi kuulumisia. Lisäksi ilmoitamme sinulle, mikäli koiran terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Olemme myös yhteydessä, mikäli koira saa kodin.
Kiitos, että autat.
Kummini
Birgitta L.
Johanna R.
Riitta G.